Katukaupasta ostetun aineen todellista sisältöä on usein mahdotonta tietää varmasti. Viimeisimpänä maailmalla ollaan nyt huolissaan fentanyyli-trendin jälkeisistä uudenlaisista opioideista ja muuntobentsoista.
Päihdepalveluihin integroidulla ainetunnistuksella voitaisiin vähentää huumausaineiden käyttöön liittyviä haittoja ja riskejä sekä luoda kontakti niitä käyttäviin ihmisiin nykyistä varhaisemmassa vaiheessa.
Anonyymi ainetunnistus, josta käytetään myös nimitystä drug checking, on yksi haittoja vähentävän päihdetyön muoto, jonka avulla huumeiden käyttäjät saisivat tietoonsa käyttämänsä aineen todellisen koostumuksen. Muita esimerkkejä haittoja vähentävistä käytännöistä ovat esimerkiksi terveysneuvontapisteiden tekemä pistovälineiden vaihto, opioidikorvaushoito ja valvotut käyttötilat. Tarkoitus on vähentää päihteiden käyttöön liittyviä haittoja niillä ihmisillä, jotka joka tapauksessa käyttävät päihteitä.
Iso osa huumeiden käyttäjistä pyrkii selvittämään aineen turvallisuuden. Ostaminen tutulta tai vakiomyyjiltä lisää näennäistä turvallisuuden tunnetta. Aineen sisältöä pyritään tarkistamaan sille tarkoitetuilta sivustoilta ja pikatestein. Mikäli mahdollisuutta aineen tunnistamiseen ei ole, päätökset rakentuvat hankintatilanteessa luvatun kuvauksen pohjalta.
”Positiivistahan on, että ihmisiä oikeasti kiinnostaa olla varovaisia ja testata hankkimansa aine. Monia huumeita käyttäviä ihmisiä kyllä kiinnostaa pitää itsestään huolta, jos siihen vain tarjotaan mahdollisuus”, sanoo A-klinikkasäätiön projektikoordinaattori Janne Nahkuri, joka on selvittänyt muun muassa vuosina 2016 – 2019 A-klinikkasäätiön Muunto-hankkeessa, miten Suomessa voisi soveltaa monissa maissa käytössä olevia Drug Checking -menetelmiä.
Kun huumeita käyttävä saa tietoonsa aineen todellisen koostumuksen, on hänen mahdollista tehdä riskeistä tietoisempia päätöksiä. Tieto vaikuttavan aineen pitoisuudesta helpottaa annoskoon arvioimista, mikä puolestaan vähentää yliannostuksen vaaraa.
Ainetunnistuksessa tarjotaan mahdollisuus huumausaineiden sisällönkartoitukseen ja yksilölliseen räätälöityyn riskianalyysiin. Palveluun tuotu pieni näyte hankittua huumausainetta analysoidaan joko paikan päällä näytteiden vastaanottopisteessä tai lähetetään laboratorioon tutkittavaksi. Kun analyysitulos on valmis, se kerrotaan näytteen tuojalle. Samassa yhteydessä keskustellaan sekä jaetaan tietoa aineesta ja riskeistä. Näytettä ei luovuteta takaisin tuojalle.
Ainetunnistuksen tarkoitus ei ole antaa käytöstä riskitöntä kuvaa.
Nykyinen palvelujärjestelmä ei tavoita heitä, jotka käyttävät huumeita satunnaisesti ja kokeiluluontoisesti. Ainetunnistuspalveluiden avulla riskialtis päihdekäyttäytyminen voidaan huomata ja tunnistaa varhain ja käyttötapoja sekä -tottumuksia voidaan ohjata turvallisempaan suuntaan. Ainetunnistuksen avulla voidaan mahdollisesti välttyä paitsi tahattomien myrkytystilanteiden vaatimilta tehohoidoilta myös vaikeiden päihdeongelmien kalliilta pitkäaikaishoidoilta. Näin ollen työmuodolla on merkitystä myös ehkäisevän päihdetyön näkökulmasta.
”Tärkeä merkitys on sillä, että voidaan tavoittaa henkilöitä, jotka eivät muuten käytä mitään päihdepalveluita ja käyttäviä henkilöitä voidaan tavoittaa paljon varhaisemmassa vaiheessa. Käytön laittomuudesta johtuvan stigman takia käytön puheeksiottaminen ei välttämättä toimi muuten kuin anonyymeissa palveluissa”, sanoo Nahkuri.
Lisäksi ainetunnistuspalveluiden avulla voidaan huomata, kun liikkeellä on uusia tai erityisen vaarallisia aineita, mahdollisesti jo ennen kuin ainetta jää takavarikkoon. Tämä helpottaa terveydenhoitoalaa pysymään kärryillä alati muuttuvien markkinoiden sisällöistä, ja käyttäjille olisi helpompaa antaa ajankohtaista riskitietoa. Tästä on hyötyä etenkin silloin, kun markkinoille pääsee ainetta, joka osoittautuu käyttäjälle jo pieninä määrinä hengenvaaralliseksi. Ainetunnistus olisi siis myös tiedonkeruumenetelmä, mikä tuottaisi paikallista tietoa muuttuvasta huumetilanteesta.
Riskit ja eettiset ongelmat
Ainetunnistuspalvelu on kohdannut kritiikkiä ja eettisiä kysymyksiä. On pohdittu esimerkiksi sitä, aiheuttaako aineen tarkastus käyttäjälle, etenkin nuorelle, valheellisen kuvan aineen turvallisuudesta ja käytön hallittavuudesta.
Tarkoitus ei ole antaa käytöstä riskitöntä kuvaa. Sen sijaan ainetunnistuspalvelut toimivat väylänä, jonka kautta käyttötapoja voi ohjata vähemmän riskialttiiseen suuntaan. Analyysin valmistuttua työntekijä kertoo huumausaineen riskeistä ja vaarallisuudesta. Näin ollen käyttäjälle ei jää kuvaa siitä, että puhtaaksi todetunkaan aineen käyttö olisi riskitöntä.
Tutkimuksissa ei myöskään ole havaittu ainetunnistuksen lisäävän kokeiluhalukkuutta niissä nuorissa, joita se ei alun perinkään ole kiinnostanut. Ainetunnistus tarjoaisi sitä vastoin mahdollisuuden kohdata ne nuoret, jotka haluavat kokeilla huumeita.
Palvelun tarkoitus ei ole kannustaa käyttöön, muttei myöskään tuomita. Palvelun työntekijöiden tehtävänä on varmistaa, että päätös perustuu luotettavaan ja asianmukaiseen tietoon sekä tarvittaessa ohjata muiden palveluiden piiriin, mutta päätös huumeiden käyttämisestä tai käyttämättä jättämisestä jää ihmiselle itselleen. Myös alaikäisen kohdalla, mikä ei ole täysin ongelmatonta.
Jos kehitys jatkuu tämän suuntaisena, niin ei meillä taida olla varaa evätä alaikäisiltä haittoja vähentäviä päihdepalveluita.
” Jos tulee ilmi alaikäisen huumeiden käyttöä niin laki velvoittaa salassapitosäännöksistä huolimatta tekemään lastensuojeluilmoituksen. Lastensuojeluilmoituksen tekeminen kuitenkin vaatisi tiedon henkilön iästä ja henkilöllisyydestä ja tällaisia tietoja ei kerätä anonyymeissä matalan kynnyksen palveluissa. Lastensuojeluilmoitus pitäisi siis tehdä yhteistyössä henkilön kanssa”, pohtii Nahkuri.
”Sama ongelma koskee neulanvaihtopisteitä. Koska lähtökohtana on anonyymi palvelu, asiakkaan ikää ei voi mitenkään tarkistaa. Joissakin tapauksissa voi tietenkin nähdä jo päällepäin, että henkilö on todennäköisesti alaikäinen. Tällaisen henkilön käännyttäminen neulanvaihtopisteeltä ei välttämättä olisi kovin hyvä ratkaisu. 18–24-vuotiaiden huumekuolemat ovat kaksinkertaistuneet viimeisen neljän vuoden aikana. Myös alaikäisten huumekuolemiin on tullut jyrkkä nousu parin viime vuoden aikana. Jos kehitys jatkuu tämän suuntaisena, niin ei meillä taida olla varaa evätä alaikäisiltä haittoja vähentäviä päihdepalveluita.”
Hallittavuuden harha?
Esiin on noussut myös pelko virheellisten tulosten riskistä. Se on kuitenkin koskenut lähinnä edullisia ja epätarkkoja menetelmiä, kuten värireagensseihin perustuvia pikatestereitä. Pikatestereillä on paikkansa muiden analyysimenetelmien tukena, mutta ne ovat kuitenkin tarkkuudessaan erittäin rajallisia.
Kannabiksen käyttövälineitä myyvät tahot myyvät indikaattoritestejä täysi-ikäisille, eli pikatestereitä, joita voidaan yrittää hyödyntää eri aineiden identiteetin ja puhtauden selvittämisessä. Tulos on kuitenkin vain suuntaa antava.
”Suomessa tällä hetkellä myytävät testerit ovat värireagensseja, jotka eivät ole luotettavuudessaan parhaimpia mahdollisia. Hieman luotettavampaan tulokseen päästään, jos sama aine-erä testataan useammalla eri värireagenssilla. Viime aikoina ulkomailla on tullut myyntiin myös ohutkerroskromatografian ja värireagenssien yhdistelmään perustuvia tee-se-itse -testejä. Nämä ovat hieman hintavampia ja vaativat hieman enemmän paneutumista, mutta niillä pitäisi saada tarkempia ja monipuolisempia tuloksia kuin pelkillä värireagensseilla.”
Virheellisen tuloksen riskiä voidaan minimoida sillä, että analyysi toteutetaan tarkoitukseen sopivalla ja tarkalla laitteistolla.
”Niin kauan kuin ihmisille ei tarjota ainetunnistuspalvelua, en ihmettele, jos yhä useampi turvautuu näihin tee-se-itse -menetelmiin. Voisimme tarjota heille luotettavamman testin ja kohtaamisen ammattilaisen kanssa, mutta tällä hetkellä tämä mahdollisuus jätetään hyödyntämättä.”
Tarkinkaan tulos ei kuitenkaan takaa sitä, etteikö yllätyksiä voisi tulla. Labra-analysoidunkin huumeen koostumus voi vaihdella samassa aine-erässä, eikä näin ollen testiin tuotu näyte välttämättä täysin vastaa niitä loppuja aineita, jotka jäävät käyttäjälle itselleen. Tämän vuoksi on tärkeää, että kaikkien menetelmien rajoituksista kerrotaan aina myös palvelun käyttäjälle. Lisäksi on tuotava esiin se, että aineiden vaikutukset ovat aina yksilöllisiä. Vaikutusten kannalta olennaista ovat paitsi annoskoko ja käyttötapa, myös käytön aikainen mielentila ja käyttöympäristö.
Nahkuri muistuttaa, että kaikkien päihteiden käyttämiseen liittyy vakavia riskejä, vaikka olisi täysi varmuuskin aineen sisällöstä. ”Alkoholin käyttämisessä on paljon vakavia riskejä, jotka eivät poistu pelkästään tiedolla juoman vahvuudesta ja luotettavuudesta. Sama pätee myös laittomiin päihteisiin.”
Miten meillä voisi olla vaikuttavia varhaisen varoittamisen tai nopean tiedonvälityksen järjestelmiä, jos lainsäädäntö estää meiltä katuhuumeiden tieteellisen tutkimuksen mahdollisuudet?
Kannabiksen käyttövälineitä myyvien tahojen toiminnan arvostelun sijaan Nahkurilla on haittoja minimoiva yhteistyöehdotus.
”Olen pohtinut, että kun mainostamme verkkoterveysneuvontaamme ja montaa muuta haittoja vähentävää palvelua salatun verkon huumekauppapaikoilla, niin miksipä emme tarjoaisi tietolehtisiä toiminnastamme näihin liikkeisiin. Mitä varhaisemmassa vaiheessa voimme tavoittaa ihmisiä niin sen parempi. Jos salatun verkon huumekauppapaikkojen ylläpitäjät tarjoavat tukensa haittoja vähentävälle päihdetyölle niin miksei se voisi sopia heillekin.”
Mallia maailmalta
Maailmalla ainetunnistuksella on voitu ennalta ehkäistä poikkeuksellisen vaarallisten aine-erien käyttöä.
”Isossa-Britanniassa kuoli vuonna 2015 neljä henkilöä käytettyään Superman-logollisia ekstaasitabletteja, joissa olikin vaarallista PMMA-ainetta. Isossa-Britanniassa ei vielä tuolloin ollut varsinaista ainetunnistusta. Alankomaissa sen sijaan on ollut valtion määrittelemä ainetunnistusjärjestelmä 90-luvun alkupuolelta lähtien ja siellä oli joulukuussa 2014 TV:ssä varoituksia näistä samoista pillereistä. Siellä kukaan ei kuollut näihin pillereihin”, kertoo Nahkuri.
Positiiviset kansainväliset tutkimustulokset puhuvat ainetunnistuspalvelun puolesta. Viime vuosina maailmalla on alettu kyseenalaistaa yhä enenevissä määrin rikoskontrollin vallitsevaa roolia huumeongelmaan vastaamisessa. EU:n oikeus- ja sisäasiain neuvosto on antanut lausunnon, jossa kehotetaan toimeenpanemaan huumeita käyttäviin kohdistettavien rangaistusseuraamusten tilalle vaihtoehtoisia sosiaali- ja terveysalan toimia.
Maailmalla on havaittu, että suurin osa käyttäjistä jättäisi aineen ottamatta, jos saisi kuulla sen sisältävän jotain sellaista, mitä ei ollut ostanut. Vastaajat myös kertoivat pienentävänsä annoskokoa, mikäli aine osoittautuisi odotettua vahvemmaksi.
Maailmalla näytteitä analysoidaan myös klubeilla ja festareilla. Näissä olosuhteissa annettujen nopeiden tulosten kääntöpuolena on kuitenkin epätarkkuus. Lisäksi ympäristön lämpötila ja ilmankosteus voivat heikentää tulosten luotettavuutta. Meluisa ympäristö ja näytteen tuojan mahdollinen päihtymystila voivat myös vaikeuttaa keskustelua. Monissa maissa näytteitä voi myös jättää erillisiin asiointipisteisiin, jotka mahdollistavat sen, että aineet voidaan analysoida järeämmillä ja tarkemmilla laboratoriolaitteilla. Toimistoympäristöt tarjoavat paremman mahdollisuuden rauhalliseen neuvonta- ja riskikeskustelun käymiseen. Muutamissa maissa näytteitä voi lähettää myös postitse.
Emme voi ajatella hyppäävämme suoraan kaikkien kehitysvaiheiden yli samalle tasolle kuin jossain toisessa maassa. Ainetunnistuksen ei tarvitsisi olla kerrasta täydellinen.
Tutkimusten mukaan suurin osa päihteiden käyttäjistä kannattaisi henkilökunnan tekemää analyysia itse tehdyn sijasta. Vaikka suurin osa vastaajista ei kokenut muiden päihdepalvelujen käyttöä tarpeellisena, olivat he kuitenkin valmiita hyödyntämään ainetunnistusta. Iso otanta halusi analyysin yhteydessä räätälöityä riskitietoa. Lisäksi havaittiin, että käyttäjät, joihin ei aiemmin saatu luotua kontaktia, jäivät keskustelemaan riskien vähentämisestä ja käyttötavoistaan.
Ainetunnistus Suomeen?
Suomeen palvelua on pyrkinyt tuomaan A-klinikkasäätiö, esimerkiksi Muunto-hankkeen kautta. Hanke selvitti vuosina 2016-2019, miten monissa muissa maissa käytössä oleva ainetunnistus soveltuisi Suomeen. Kadulta labraan -pilottitutkimuksesta kävi ilmi, että huumeita käyttävät ihmiset ovat kiinnostuneita aineiden todellisesta sisällöstä ja riskien vähentämisestä. He kokivat keskustelun käyttöön liittyvistä riskeistä, haitoista sekä niiden vähentämisestä hyödylliseksi.
”Tutkimukseen osallistuneet aikovat muuttaa käyttäytymistään saamansa tiedon pohjalta. Aivan vastikään on julkaistu englantilainen tutkimus, jossa tehtiin kolmen kuukauden päästä jatkokysely, toteutuiko tämä aikomus. Toteumat olivat lähes yhtä hyviä kuin aiemmin raportoidut aikomukset. Joissain tapauksissa pidempi seuranta-aika olisi voinut tuoda parempaa selvyyttä asiaan. Tämä on kenties paras tieteellinen näyttö ainetunnistuksen vaikuttavuudesta tähän mennessä”, kertoo Nahkuri.
Monet toivat esiin myös näkemyksiään siitä, miten palvelu toimisi parhaiten. Kolme keskeisintä keskustelussa esiintynyttä tekijää vaikuttaisivat olevan tulosten tarkkuus, tulosten saamisen nopeus sekä palvelun sijainti.
Kaikki eivät kuitenkaan uskalla käyttää ainetunnistusta, koska pelkäsivät yksityisyytensä ja mahdollisten seurausten puolesta. Mahdollisuus näytteiden toimittamiseen postitse tai niiden kerääminen jalkautuvan huumetyön yhteydessä voisi olla yksi mahdollisuus, jonka avulla palvelu tavoittaisi mahdollisimman monia.
”Olisi hyvä olla erityisesti nuorille suunnattuja yhteisöllisiä palveluita, kuten vaikkapa Helsingissä nuorille asunnottomille suunnattu Nuoli. Ainetunnistus voitaisiin lisätä monen erilaisen paikan palveluluetteloon ihan niin kuin neulojenvaihtokin”, pohtii Nahkuri.
Tutkimusten tulokset antavat siis vahvaa viitettä siitä, että jos lainsäädäntö mahdollistaisi ainetunnistuksen, sen avulla voitaisiin vaikuttaa ihmisten käyttöpäätöksiin ja -tapoihin, mutta käytön rangaistavuus haastaa menetelmää ja huumeongelman käsittelyä.
Lakihaasteita ja tutkimuksen tahatonta ennakkosensuuria
Suomen huumepolitiikka noudattaa kokonaiskieltopolitiikkaa, mutta sen rinnalla kulkee myös haittojen vähentämisen politiikka. Tätä yhdistelmää, jossa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä lainvalvontaviranomaisten toimet ovat rinnakkain, kutsutaan kahden raiteen politiikaksi.
”Käytännössä kuitenkin vaikuttaa siltä, että nämä kaksi raidetta eivät ole samanarvoisessa asemassa”, toteaa Nahkuri aiemmin tänä vuonna huumausainelain muutosluonnoksesta henkilökohtaisesti antamassaan lausunnossa sosiaali- ja terveysministeriölle.
Toivottavasti useamman ei tarvitse kuolla ennen kuin saamme luvan tehdä asialle jotain.
Huumausainelainsäädäntö rajoittaa ainetunnistuspalvelun perustamista, koska vastaanottaessaan näytettä ainetunnistuspalvelun työntekijä syyllistyy lain mukaan huumausaineen hallussapitoon.
”Lainsäädännössä on puutteena se, ettei se vaikuta tarjoavan mahdollisuuksia hankkia katuhuumeita tieteellistä tutkimusta varten. Huumausainelaki mahdollistaa käsittelyluvan tieteellistä tutkimusta varten, mutta se ei kata huumausaineen hankintaa tai vastaanottamista laittomasta alkuperästä”, Nahkuri toteaa.
”Poliisin takavarikoimia huumausaineitakin voi luovuttaa vain rikostorjunnan tarkoituksiin, mutta ei tieteelliseen tutkimukseen. Tällainen mahdollisuus oli aiemmin huumausaineasetuksessa, mutta se poistettiin, kun vuonna 1993 huumausainelakia uudistettiin yhdessä rikoslain kanssa. Poistamista ei mitenkään perusteltu lain valmistelussa. Tavallaanhan tämä tilanne johtaa tieteellisen tutkimuksen ennakkosensuuriin, vaikkei se varmaankaan ole ollut lainsäätäjän tarkoitus.”
”Se, että laissa ei mahdollisteta katuhuumeiden luovuttamista tieteellistä tutkimusta varten ja että niiden muunkaanlainen hankkiminen tieteellistä tutkimusta varten ei vaikuta olevan mahdollista, on merkittävästi rajoittanut etenkin riskitiedottamisen, varhaisen varoittamisen, huumemarkkinoiden monitoroinnin, huumausaineiden käytön ehkäisemisen ja haittojen vähentämisen mahdollisuuksia. Miten meillä voisi olla vaikuttavia varhaisen varoittamisen tai nopean tiedonvälityksen järjestelmiä, jos lainsäädäntö estää meiltä katuhuumeiden tieteellisen tutkimuksen mahdollisuudet?” kysyy Nahkuri lausunnossaan.
Esimerkit maailmalta havainnollistavat kuitenkin hyvin, miten palvelun perustamiseen liittyviä ongelmia voitaisiin ratkaista myös Suomessa jo nykyisen lainsäädännön puitteissakin, jos poliittista tahtoa asian edistämiseen löytyisi.
”Olisi hyvä, jos lainsäädäntöä täydennettäisiin siten, että ainetunnistus olisi mahdollista. Kuitenkin tulisi keskustella myös siitä, voitaisiinko monimuotoista ainetunnistusta toteuttaa jollakin tapaa jo nykyisen lainsäädännön puitteissa”, Nahkuri sanoo.
”Ainetunnistusta voitaisiin esimerkiksi tehdä nopeilla spektroskooppisilla menetelmillä, jolloin henkilöstön ei tarvitse koskea analysoitavaa ainetta ollenkaan, vaan hän voi ohjeistaa aineen omistajaa itse käyttämään analyysilaitetta ja avustaa tulosten tulkinnassa. Näin vältytään siltä, että lainsäädännön kannalta voisi olla ongelmallista, jos henkilökunta käsittelisi laittomia huumausaineita.”
Nahkuri kuitenkin myöntää, ettei asia ole siltikään ongelmaton.
”Toisaalta näissä nopeissa menetelmissä on paljon rajoitteita tarkkuudessa, ja ne eivät siksi sovellu ihan jokaiseen tilanteeseen. Esimerkiksi väärennettyjen rauhoittavien lääkkeiden analysointi ei välttämättä onnistu toivotulla tavalla, koska lääkepillereissä vaikuttavaa ainetta on hyvin vähän suhteessa täyteaineisiin. Tällainen menetelmä ei välttämättä tunnista vähäisimpiä ainesosia näytteestä.”
Juuri tämä ainetunnistuksen monimuotoisuus vaikeuttaa julkista keskustelua, koska se ei ole yksiselitteistä.
”Ainetunnistusta koskee ajattelun sudenkuoppa, jossa täydellinen on hyvän pahin vihollinen. Neulojenvaihto, opioidikorvaushoito ja tulevaisuudessa varmaan myös valvotut käyttötilat eivät tule olemaan täydellisiä ensimmäisellä yrittämällä. Ainetunnistuksenkaan ei tarvitsisi olla kerrasta täydellinen. Voisimme hyvin aloittaa vaatimattomammista lähtökohdista kuin niissä maissa, joissa ainetunnistusta on tehty jo vuosikymmeniä. Emmehän voi ajatella hyppäävämme suoraan kaikkien kehitysvaiheiden yli samalle tasolle. Muiden maiden nykyinen taso voi olla hyvä esikuva, mutta yhtä lailla pitäisi ottaa mallia siitä, minkälainen ainetunnistus on ollut eri maissa lähtöpisteessään.”
”On ristiriitaisia ajatuksia herättävää todistaa, miten meiltä puuttuvat työmenetelmät toimivat niin luontevasti muualla. Samaan aikaan tuntuu, että ikään kuin meillä Suomessa olisi kädet sidottuina. Ulkomailla ollessa miettii, että meidän päihdetyön lähtökohdat voisivat olla paljon paremmat, eikä siihen vaadittaisi kuin päätös toimia toisin. Kotiin palatessa ei mene kauaa, kun Suomen ilmapiiri on taas supistanut kaikki näköalat”, tuskailee Nahkuri A-klinikkasäätiön Tietopuu-sivuston artikkelissa Kahden raiteen huumepolitiikka ja työnjaon tarkistaminen.
Muunto-hankkeessa tehdylle Kadulta labraan -tutkimukselle ollaan suunniteltu jatkoa ja sille ollaan hakemassa rahoitusta.
”Tällä hetkellä lähestymme asiaa puhtaasti tutkimuksen näkökulmasta. Olemme tehneet tutkimussuunnitelman, jossa yhdisteltäisiin useista eri tietolähteistä saatavaa tietoa huumejäämäanalyysillä saataviin tietoihin. Rahoitusta haetaan tieteellistä tutkimusta rahoittavilta suunnilta”, Nahkuri kertoo.
”Olimme aikanaan ajoissa liikenteessä puhtaiden pistovälineiden kanssa. Tällä kertaa emme ole päässeet yhtä ketterästi alkuun. Turvallisten käyttöhuoneiden ja aineanalyysien kaltaisten työmenetelmien tulisi olla käytössä, jotta voimme olla valmiudessa nopeasti muuttuvan tilanteen varalta. Toivottavasti useamman ei tarvitse kuolla ennen kuin saamme luvan tehdä asialle jotain.”
Janne Nahkuria on haastateltu lehdessämme myös artikkelissa Katukaupan vaarat
Lähteet:
https://a-klinikkasaatio.fi/sites/default/files/2019-12/ainetunnistuksen_aika_-katsaus_2019.pdf
https://tiedostot.a-klinikkasaatio.fi/Jarvelin_Tietopuu_Katsauksia_5_2019_valmis.pdf
Järvelin, R., Nahkuri, J., Kankaanpää, A., Gunnar, T., Kajos, M. & Kaskela, T. (2019): Huumausaineiden todellinen sisältö ja tiedon vaikutus käyttöpäätöksiin jäämänäytetutkimuksen valossa. Tietopuu: Katsauksia ja näkökulmia 5/2019: 1-19.
