Päihderiippuvuus ei ole valinta. Piste. Päihteiden käyttäjää vastuutetaan usein riippuvuudestaan. Aivan kuin hän olisi tietoisesti valinnut ryhtyä päihderiippuvaisiksi. Varmasti kaikki valitsisivat viihdekäytön, jos sen voisi valita. Siksi on hassua puhua viihdekäytöstä. Ei kukaan valitse päätyä riippuvaiseksi, mutta silti joillekin käy niin. Meidän tarvitsee ymmärtää, mistä päihdeongelmissa on pohjimmiltaan kysymys. Siinä on kysymys elämästä; erilaisista lähtökohdista, valinnoista tai asioista, joihin ei ole voinut vaikuttaa. Siinä on kysymys sattumista, inhimillisyydestä ja monesti ihan vain paskasta säkästä.
Me kaikki teemme valintoja, joissa on riskinsä. Esimerkiksi aina kun ajamme ylinopeutta tai valitsemme lähteä ohittamaan kiikun kaakun tilanteessa. Jos vammaudumme onnettomuudessa, kukaan ei kuitenkaan syyllistä samoin kuin henkilöä, joka on valinnut ottaa riskin päihteiden kanssa, ja päätynyt riippuvaiseksi. Emme puhu viihdeautoilusta ja ongelma-autoilusta. Hyväksymme henkeä uhkaavat extreme-lajit riskeineen, mutta samaa fiilistä päihteillä tavoitellut, on säälittävä ja heikko, jos huonosti käy.
On paljon sanoja, kuten n-sana, joita ei ole enää ok käyttää. Lisätään niihin nyt narkomaani.
Stigma eli ei-toivottu sosiaalinen leimautuminen vaikeuttaa merkittävästi päihdesairaiden ihmisten elämää. Toimittaja Laura Juntusen artikkelissa Tiedon puute lisää tuskaa puututaan siihen, kuinka stigmatisoitu yhteiskunnassa kohdataan ja millaisia haasteita leima voi synnyttää. Stigma voi hankaloittaa esimerkiksi asunnon saamista, työpaikan löytymistä tai avun saamista. Kun päivystykseen saapuu päihdeongelmainen ihminen, tätä kohdellaan ensisijaisesti päihteiden käyttäjänä, vaikka hän olisi tullut lääkäriin katkenneen jalan vuoksi.
Erityisen ongelmallinen on esimerkiksi stigman vaikutus mielenterveyspalveluiden saatavuuteen.
”Jos on päihdeongelma, ei välttämättä saa sen vuoksi apua mielenterveyden haasteisiin. Siitä syntyy kehä, jossa päihdeongelmasta ei pääse eroon, koska ei saa apua mielenterveyden ongelmiin – ja niihin ei saa apua, koska on päihdeongelma”, toteaa juttuun haastateltu A-klinikkasäätiön kohtaavan työn päällikkö Annuska Dal Maso.
Voimme kaikki vaikuttaa pienillä teoilla. Narkomaani tai narkkari on leimaavampi termi kuin huumeita käyttävä ihminen. Narkomaani-sana on leimaava ja se vahvistaa huumeita käyttävien ihmisten negatiivista stigmaa. Ihmisestä puhuminen muistuttaa, ettei henkilöä tule nähdä vain pelkästään huumeiden käytön kautta. On eri puhua huumenuoresta kuin huumeita käyttävästä nuoresta. Päihdeäiti-termin sijaan puhu ennemmin raskauden aikaisesta päihteiden käytöstä. Älä puhu päihdeperheestä, vaan perheestä, jossa on päihteiden käyttöä. Ei siis leimata sanoilla.
Stigman poistaminen edellyttää laajaa rakenteellista muutosta. Jo lapsille pitää puhua päihdesairauksista sairauksina eikä niin, että nämä ihmiset olisivat jotenkin pahoja. Päihderiippuvuus ei tee kenestäkään automaattisesti pahaa ihmistä. Myös medialla on iso vastuu. Toimittajien tulisi miettiä tarkkaan, millä sanoilla näistä ilmiöistä puhutaan.
Tieto lisää tiedostavuutta, mikä puolestaan muuttaa käyttäytymistä. Olemme oppineet siistimään puhettamme nykyaikana paljon. On paljon sanoja, kuten n-sana, joita ei ole enää ok käyttää. Lisätään niihin nyt narkomaani.
