Alakoululaisten lasten oppimista mitataan kansainvälisesti. Pisa-tutkimus vertailee tuloksia määräajoin. Tässä vertailussa Suomi on saanut pitkään loistaa kärkimaana. Asema maailman parhaana koulutuksen maana on jo menneisyyttä. Syy ei ole liika maidon juonti, lisääntynyt ruutuaika tai härmäläisten kakaroiden tyhmentyminen. Syy on nopeasti muuttuneessa opetuksessa.
Peruskoulun opetuksen toimivuudessa pätevät edelleen samat perusasiat. Lapsia opetetaan luokkatilassa, joka on optimoitu kohtuullisen kokoisen oppijaryhmän opettamiseen. Oppiminen tapahtuu 45 minuutin jaksoina ikään ja kehitystasoon soveltuvin päivän pituuksin. Oppituntien väleissä on lapsille tärkeät välitunnit. Kasvava oppija tarvitsee aivoilleen lepoa ja keholleen liikettä. Ruokailu on monelle alakoululaiselle päivän kohokohta. Lounaan voimin jaksaa iltapäivään. Koulunkäynti jaksottuu lukukausiksi. Välissä ovat lomat. Selkeä kuvio.
Kotitehtävien avulla opetellaan itsenäistä työtä. Kokeissa arvioidaan, kuinka oppi on mennyt perille. Arvosanojen ja luokkatoiminnan perusteella opettaja tietää, kuinka oppiminen sujuu. Homman pitäisi olla selvää pässin lihaa, mutta näin ei ole. Opetusta on jo pitkään hämmennetty. Tästä kärsivät opettajat ja ennen kaikkea lapset. Kuka hämmentää ja mitä. Sorkkijaa ja sähläriä löytyy monelta tasolta. Luodaan pieni luettelo, jotta koko homman monitasoisuus aukeaa.
Vanhemmat. Entisaikojen vanhemmat välittävät lapsistaan yhtä paljon kun nykyisetkin. Erona voi sanoa, että silloin lapset laitettiin kouluun ja sieltä ne sitten palasivat kotiin läksyjään tekemään tai nauttimaan viikonlopusta. Läksyissä autettiin, jos autettiin. Kokeisiin patistettiin lukemaan ja arvosanoja arvioitiin perheen vaatimustason mukaan. Lukukauden päätteeksi todistus käteen ja pulinat pois.
Nykyisissä vanhemmissa on yhä näkyvämmin valveutuneita tiedostajia, jotka uivat kouluun vaikuttamaan. He haluavat myös erityisestä tuesta hyötyvät lapsensa yleisryhmiin. He pelkäävät, että lapsi syrjäytyy. Vaikutus on päinvastainen.
Opettajat joutuvat kuuntelemaan kaikenlaisia pseudotieteellisiä arvioita, joissa sana ”erityislahjakas” ja ”erityisherkkä” toistuvat. Vanhempien kupla on itse puhallettua.”
Vanhemmat luennoivat ekaluokkalaisten opettajille lastensa erityisistä ominaisuuksista. Opettajat joutuvat kuuntelemaan kaikenlaisia pseudotieteellisiä arvioita, joissa sana ”erityislahjakas” ja ”erityisherkkä” toistuvat. Vanhempien kupla on itse puhallettua. Opettajat kyllä huomaavat, millaisia yksilöitä lapset ovat, ei heitä tarvitse työssään opastaa. Oikeat allergiat voi ilmoittaa keittiölle.
Lääketiede on vielä edellä hipsteritieteitä. Vanhempien rooli on opettaa kouluaan aloittavalle lapselle muiden kunnioitusta ja pöytätapoja. Niillä pääsee tosi pitkälle. Ensimmäisinä kouluvuosinaan he vasta oppivat oppimaan. Kyllä ne erityislahjakkuudet sieltä sitten vääjäämättä puskevat esiin. Jos eivät, kannattaa muistaa, että keskinkertaisiinkin tuloksiin yltävä lapsi tulee mitä luultavimmin pärjäämään hyvin. Todelliset haasteet alkavat vasta yläasteella.
Konsultit. Kouluihin on jo pitkään puskettu erilaisia elementtejä, joilla oppimista tai sen osa-alueita voidaan kehittää tuottamaan parempaa opetusta. Kouluja on myllätty erilaisiin muotoihin. Koekaniineina oppilaat ja opettajat. Kun konsultit päästetään opinkehtoon, ollaan aina riskien äärellä. Konsultit vaikuttavat päättäjiin. Osa heistä tuntee koulumaailman, osa ei.
Kentältä kuultua. Opettajia pännii. Heitä pännii se, että jostain käsittämättömästä suunnasta ajetaan kouluihin inkluusioajattelua. Ylisuuriin yleisluokkiin luokkiin puristetaan erityistä tukea tarvitsevat, käyttäytymishäiriöistä kärsivät lapset. Tilat saattavat olla kaikuisia saleja, joissa akustiikka ja liiallinen ihmismäärä hajauttavat kaikkien keskittymisen. Aulamaiset oppimistilat pakottavat lopulta kaikki turhauttavaan ja voimia kuluttavaan kakofoniaan. Ärsykkeitä ja meteliä pitää nimenomaan karsia, jotta opettaja pääsee kohtaamaan oppijan.
Varsinkin koulunsa aloittaneilla lähtötasot vaihtelevat suuresti. Toiset tarvitsevat tukea paljon enemmän. Rauhaa ja tukihenkilöä. Erityistä tukea tarvitsevaan ei tartu isoissa ryhmissä nopeammin omaksuvien keskittymiskykyä. Nämä saavat tukea kotoaan ja pärjäävät kyllä. Keskitason tavalliset ala-astelaiset ovat lujilla häiriöisissä luokissa. Opettajien on mahdotonta käyttää ammattitaitoaan olennaiseen, eli opetukseen keskittymiseen.
Sähköisten lomakkeiden täyttämiset, arvioinnit ja muu opetuksen lisäksi luotu massatyö tuottaa ala-asteen opettajalle valtavan määrän ydintyön ulkopuolelle harhautettua ja päiviä pitkittävää sälätoimintaa. Kun tekninen ja hallinnollinen puoli nilkuttaa, pakkaantuu joitakin toimia rästimassaksi, jota pitää purkaa vapaa-ajalla – palkatta.
Wilma. Hyvä idea. Ei toimi, jos välissä on teknisiä ongelmia tai koulun ja kodin välissä kulttuurieroja. Tulkkeja ei saa hälytettyä joka väliin. Wilmaan päätyy myös aika paljon vaatimuksia ja kysymyksiä asioista, jotka eivät ole opettajan vastuualuetta, eikä tämän ratkaistavissa.
Opettajia prässätään eri suunnista. Uupumisista on uutisoitu jo ennen korona-aikaa, jolloin etäopetus kuormitti peruskoulun opettajien arkea ja vapaa-aikaa entisestään. Korkeasti koulutettuja, ammattitaitoisia ja motivoituneita ihmisiä. Onko heitä kuultu, kun opetusta on alettu ”modernisoida”. Ei ole. Lopettakaa opettajien kiusaaminen! Antakaa opettajien opettaa! Lapsenne hyötyvät siitä.
