Ehkäisevän päihdetyön pioneeri
Juha Riihimäki
Tutkija Mikko Salasuo vietti 90-lukunsa Helsingin yössä ja näki, mitä nuoriso vapaa-ajallaan teki. Se oli jotain, mitä ei pitänyt olla olemassakaan. Salasuo kertoo tarinansa ja sen, mikä on Suomen julmin päihdepoliittinen päätös.
”Miksi ihmeessä tutkia jotain tuollaista aihetta, mikä ei näy edes väestökyselyissä?” Tämän kysymyksen tutkija Mikko Salasuo kuuli muutamaltakin tilastotieteilijältä, kun hän suunnitteli väitöskirjaansa huumeiden viihdekäytön ilmenemisestä Suomessa. Silloin elettiin vuosituhannen vaihdetta. Kannabiksen käyttö kyllä tiedettiin, mutta ei kai täällä nyt muita aineita käytetä, eikä ainakaan viihdemielessä.
Väitöskirja Huumeet ajankuvana: Huumeiden viihdekäytön kulttuurinen ilmeneminen Suomessa ilmestyi 2004. Noihin aikoihin 2000-luvun alussa uudet väestötutkimukset paljastivat sen minkä Salasuo oli tiennyt jo kauan. Aihe oli relevantti ja siitä piti uskaltaa puhua. Salasuon päätyminen aiheen pariin ja näkökulman löytäminen olivat monen asian summa.
”Yksi syy oli varmaan se, että olin aktiivisesti mukana Helsingin yöelämässä läpi 90-luvun ja olin seurannut ihmisten vapaa-ajan käyttöä. Toinen syy oli ajautuminen professori Antti Häkkisen sosiologian laitoksella pitämälle kurssille, jonka teemana oli vaietut ja haastavat näkökulmat suomalaiseen yhteiskuntaan, Salasuo muistelee Helsingin Lasipalatsin kahvilassa.”
Häkkisellä oli lista joistain mahdollisesti kiinnostavista aiheista, ja 60-luvun kannabiksen ja huumeiden käyttö oli yksi sellainen.
”Siinä yhdistyi se mitä olin nähnyt nuorten arjessa, Kontulasta kun olin kotoisin, Salasuo jatkaa.”
Siihen saakka Salasuo oli lukenut poliittista historiaa, ja oli gradua vaille valmis, mutta viime metreillä hän vaihtoi talous- ja sosiaalihistoriaan. Gradun hän teki 60-luvun kannabiskuvioista Helsingissä.
”Alkoholi- ja panimoteollisuus vaativat koko ajan luonnontieteellistä näyttöä esimerkiksi siitä, että mainonta lisää käyttöä. Sellaisen kausaalisuhteen osoittaminenhan on mahdotonta ja he käyttävät sitä häpeilemättömästi hyväkseen.”
GRADUA TEHDESSÄÄN ja huumeaiheeseen syventyessään Salasuo kiinnitti huomiota siihen, miten vähän huumeista Suomessa puhuttiin. Maailmalla uusi huumeaalto 80-luvulla liitettiin vahvasti tekno- ja ravekulttuuriin, ja siitä se oli levinnyt moniin muihinkin paikkoihin. Suomessa tätä ei näkynyt, ei julkisuudessa eikä kirjallisuudessa.
”CITY-lehdessä oli jotain pientä, mutta mitään keskustelua ei käyty. Itse olin nähnyt Helsingin yössä undergound-kulttuurin, salakapakat ja salabileet, joten ymmärsin että nyt on kyse samasta ilmiöstä, joka kuitenkin on vielä hyvin maan alla.”
Ainoa mikä viittasi muutokseen ja enteili tulevaa oli se, että kannabiksen käyttö oli lähtenyt 90-luvun aikana selvään kasvuun. Salasuo oli innoissaan, koska hänellä oli käsissään kiinnostava ja yhteiskunnallisesti tärkeä teema tutkittavaksi – oli luonnollista jatkaa huumeiliön monimuotoistumisen tutkimista gradun jälkeen.
”70- ja 80-lukujen taitteessa kehittyi myös amfetamiini- ja heroiinikuviot Suomessa, mutta hyvin pienimuotoisesti. Ylipäätään 70-luvun lopun ja 90-luvun alun välisenä aikana huumeiden käyttö oli Suomessa hyvin alhaisella tasolla verrattuna Eurooppaan.”
Suomi ei kuitenkaan kauan olisi sivustaseuraaja ja suojassa siltä, mitä muualla Euroopassa tapahtui. Samat ilmiöt tulisivat tänne, vaikkakin hitaasti ja hiipien – ja sekös yllätti tilastotieteilijöiden lisäksi suurin piirtein kaikki muutkin.
”2000-luvun alussa tehdyssä väestökyselyssä ekstaasin kokeilu hyppäsi aiemmasta nollasta seitsemään prosenttiin nuorten aikuisten parissa. Ja sama kävi myös amfetamiinin kohdalla. Pinnan alla oli selvästi kuplinut.”
”Nyt käydyssä alkoholilakikeskustelussa ei Salasuon mielestä ole hyviä puoltavia argumentteja – viinien saaminen juustojen viereen punavuorelaiseen lähikauppaan ei hänestä ole sellainen. Hyvinvointivaltion näkökulmasta tämä on epäeettistä ja kestämätöntä, tai toisin sanoen: julmaa.”
TÄMÄN PÄIVÄN puheet valemedioista ja erityisesti Yhdyvaltain presidentti Donald Trumpin myötä esille noussut faktojen häikäilemätön vääristeleminen ovat Salasuon mielestä osa samaa jatkumoa yli vuosikymmenen takaiselle huumausainekeskustelulle. Tunteilla ja mielipiteillä on voima, joka syrjäyttää rationaalisen ajattelun.
”Jos lehtijutussa 2000-luvun alussa käsiteltiin kannabista, kuvituksena oli huumeneula, joten edes käyttötavoista ei ollut tietoa. Huumeet olivat suuri ja epämääräinen möykky, joka sisälsi vain pahaa.”
Kun Salasuo oli Ruben Stillerin keskusteluohjelmassa, ennen lähetystä lämpiössä SDP:n Eero Heinäluoma halusi varmistaa, poltetaanko kannabista vai piikitetäänkö sitä suoneen – hän oli mukana keskustelemassa aiheesta tietämättä siitä muutenkaan mitään.
Kapean stereotypinen näkemys oli se, että kun kerran poltat, olet seuraavaksi katuojassa piikki kädessä. Tämä tehokas ja karkeasti yksinkertaistava kuva ihmisten mielissä oli vaikea voittaa tilastoihin ja tutkimuksiin perustuvalla argumentaatiolla.
”Ehkäisevä päihdetyö kohdistui juuri tähän suureen kuvaan, joka ei ollut edes totta. Se oli pulma, johon tartuin.”
Salasuon mukaan Suomessa oli mahdollista ennakoida toimintaa sen pohjalta, mitä muualla maailmassa, esimerkiksi Briteissä ja Hollannissa, oli tapahtunut ja miten siellä oli korjattu haittoja. Ensin piti kuitenkin muuttaa tapa, jolla huumeista puhuttiin.
”Se oli raskasta, enkä olisi lähtenyt siihen, elleivät faktat olisi olleet niin selvät ja luvut kiistämättömät. 2002–2004 olin jokaisessa keskusteluohjelmassa monta kertaa. Piti puhua kieli keskellä suuta, ettei tulisi leimatuksia huumeiden puolestapuhujaksi.”
Ja tietysti tuli lööppi, varovaisuudesta huolimatta. Iltapäivälehdessä kerrottiin Salasuon väittävän, että Suomi on menetetty huumeille. Ilmasto oli sellainen, että jo pelkkä puhe koettiin käyttöön kannustamiseksi, samoin kuin tietämättömät ihmiset pitävät nuorille tarjottua sukupuolivalistusta yhdyntään yllyttämisenä.
”Pointtina oli se, ettei meitä ole rokotettu huumeita ja niiden viihdekäyttöä vastaan. Kun aktiivinen ja valveutunut Youth Against Drugs ry (YAD) antoi klubeilla riskitietoa esimerkiksi ekstaasista, sitä pidettiin käyttöohjeiden jakamisena.”
Vääntö oli Salasuon mukaan kovaa ja vaati jatkuvaa hereillä olemista. Syyttäjänä toiminut Ritva Santavuori kirjoitti kovia kolumneja, KRP:n vuosikertomuksessa huumeista puhujat leimattiin vastuuttomiksi ihmisiksi ja samalla linjalla oli pariin otteeseen Helsingin Sanomien pääkirjoitus, jonka mukaan viihdekäytöstä puhuminen oli vastuutonta.
Nykyvalossa puhumattomuudesta olisi maksettu melkoisen kallis hinta.
MIKÄ SIIS ON tilanne tänään? Salasuon mukaan melkein puolet aikuisista on kokeillut kannabista. Vaikka hän sanookin, ettei nyt 45-vuotiaana ehkä lähtisikään mukaan samanlaiseen touhuun, silloin esillä oleminen ei rasittanut – palo oikeaksi kokeman asian puolesta oli niin kova.
”Tuolloin tehdyllä työllä voitiin aidosti vähentää haittoja ja tehdä hyvää. Näin myöhemmin muisto on hyvä, koska puhetapa todellakin kääntyi. Joiden ihmisten silmissä varmasti leimaannuin, mutta minulle on tärkeämpää, että voin olla katsoa peiliin ja nähdä rehellisesti työn tulokset.”
Internetin räjähtäminen 2000-luvun alussa oli Salasuon mukaan ilmiötä tukeva elementti, tietoon oli mahdollista päästä aivan eri tavoin käsiksi. Silloin vahvojenkaan auktoriteettien kapeat käsitykset totuudesta eivät enää määritelleet, mitä erityisesti nuori polvi tekisi.
”Näkemykset voitiin kiistää ja tieto alkoi virrata ihan eri tavalla. Nähtiin selvemmin, mitä maailmassa tapahtui. Vielä 80-luvulla näin ei ollut, asioita oli todella vaikea varmistaa ja vain hyvin pienellä joukolla oli mahdollisuus päästä tietoon käsiksi.”
Nuorella polvella on nykyäänkin aivan käsittämätön määrä tietoa, artikkeleja, tutkimuksia, ulkomaisia lehtiä ja kirjoja vain parin klikkauksen päässä. Salasuon mukaan Suomesta on aina löytynyt asiantuntijoita, jotka ovat ymmärtäneet asian. Samoin yhteistyökuviot sosiaali- ja terveyspuolen järjestöjen, ministeriön ja tutkijoiden kanssa on toiminut erittäin hyvin, ja on edelleen.
”Pystyimme yhdessä, päihdejärjestökenttä, tutkijat ja virkamiehet, olemaan askeleen edellä ilmiötä, tai ainakin ihan siinä rinnalla. Vaikka vähän vääntöä olikin. Käänne onnistuttiin tekemään niin, että nuoret saatiin hereille, eikä ilmiö aiheuttanut mitään suurempaa buumia käytössä, eikä myöskään ongelmissa.”
SALASUO ON monen projektin mies, ja tulee jatkossakin olemaan. Hiljattain hän oli johtamassa neljää viittä eri hanketta, jotka päättyivät, kun Salasuo jäi vuorotteluvapaalle tämän vuoden alusta. Paluu tutkijan tuolille tapahtuu elokuun puolivälissä.
Päihdepuolella hän alkaa THL:n tutkimusprofessori Pekka Hakkaraisen ja erikoistutkija Karoliina Karjalaisen kanssa valmistelemaan seuraavaa väestökyselyä, joka on tärkein indikaattori Suomen huumetilanteesta. Se tehdään ensi vuonna ja tulokset julkistetaan 2019.
”Ja Australiassa on meneillään kolmatta vuotta hanke, jossa on tarkoitus tutkia rinnakkain täällä ja siellä nuorten raitistumista. Yksi näkökulma on se, miten nuorisokulttuurit voivat edistää terveyttä.”
Päihdetematiikka siis kulkee Salasuon työssä vahvasti mukana. Lisäksi yksi houkutteleva aihe, joka mielessä pyörii, on jo 80-luvulla aloitetun niin sanotun ”virittävän valistuksen” teorian loppuunsaattaminen.
”Silloin huumetutkijat alkoivat kehitellä tätä. Idea on se, ettei valistuksen kohde ole niinkään yksilöt, vaan julkinen keskustelu. Tuomalla siihen tiettyjä signaaleja, ihmiset alkavat puhua määrätyistä aiheista. Ja kun puhutaan, asenteet muuttuvat.”
Tarkoitus on saada ihmiset ajattelemaan, ja sitten tekemään sen mukaan, mitä he todella ajattelevat. Kun jokin ongelma tai haitallinen tapa toimia tehdään näkyväksi ilman liikaa osoittelua ja arvostelua, se saa aikaan toimintaa – oman ajattelun pohjalta tapahtuvaa, eikä summittaista ryhmäkäyttäytymistä.
”Hyvä esimerkki on tupakkavalistuksen kääntäminen polttajista passiivisiin tupakoijiin, kuten ravintolatyöntekijöihin ja raskaana oleviin naisiin. Yhteiskunnallinen ilmapiiri muuttui valtavan nopeasti. Tupakansavun luokittelu vaaralliseksi lisäsi painetta.”
Pitkällä aikajänteellä virittynyt keskustelu heijastuu yhteiskuntaan, politiikkaan ja päätöksentekoon.
Tupakan kohdalla vaikutukset olivat dramaattiset. Tämän päivän teini ei voi ymmärtää, miten savusta harmaita paikkoja Rossot ja lentokoneet olivat 20 vuotta sitten. Ja tosiasia taitaa olla, että kun joku asia häviää näköpiiristä, se ei enää olekaan tärkeää, eikä ainakaan mitenkään coolia.
SALASUO TUNNUSTAA työn vaikeuden. Vaikka monet asiat liikkuvat hyvään suuntaan, on vaikea sanoa, mitä on saatu valistuksella aikaan. Tämän tutkimiseksi maailmassa on ”liikaa hälyä”, eikä selviä mittausasetelmia voida tehdä.
”Jenkeissä koitettiin joskus tätä. Otettiin kaksi saman tyyppistä kaupunkia, joista toisessa annettiin kannabisvalistusta ja toisessa ei mitään. Yritettiin luoda lääketieteellinen koetilanne, mutta se on lopulta mahdoton.”
Tämä on Salasuon mielestä erittäin relevantti ongelma Suomessa juuri nyt, kun puhutaan uudesta alkoholilaista.
”Alkoholi- ja panimoteollisuus käyttää tätä ihan häpeilemättömästi hyväkseen. He vaativat koko ajan luonnontieteellistä näyttöä esimerkiksi siitä, että mainonta lisää käyttöä. Sellaisen kausaalisuhteen osoittaminenhan on mahdotonta.”
Ja näin bisnespuoli voi kohauttaa hartioitaan ja todeta, ettei mikään tutkimus ole meitä vastaan, ja lobbaajat voivat jatkaa työtään. Salasuon mielestä tällainen kikkailu on vastuutonta – jos alkoholi on läsnä ja näkyvillä luontevasti koko ajan ja kaikkialla, ihmisten sosiaalinen todellisuus rakentuu siitä mitä näkyy.
”Jos alkoholi on arkipäivää, se vaikuttaa meidän käyttäytymiseen ja suhtautumiseen siihen. Mutta on vaikea osoittaa, että 30-vuotias juopottelija olisi 7-vuotiaana saanut juuri ne vaikuttavat ja tärkeät mielikuvat alkoholista”, Salasuo pohtii.
Tämä on Salasuon mukaan käänteistä virittävää valistusta: nyt alkoholi tuodaan arkeen ja saadaan se osaksi luonnollista ympäristö, ilman että pohdinta menee sen syvemmälle.
KUN MIELIKUVAMAINONNASTA alettiin alkoholin kohdalla puhua, sosiaali- ja terveyspolitiikkaan tuotiin markkinavoimat voimalla mukaan. Salasuon mukaan bisnes meni tässä maaperälle, joka aiemmin oli ollut pyhä ja tarkoitettu kansalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi.
”Ministeriössä koottiin tätä varten työryhmä, jossa teollisuus oli yliedustettuna, eli lopputulos oli jo ennalta selvä. Tämä on sanottu ihan ääneen raportissa. Tämä tapahtui 2007 ja 2008, eikä sen jälkeen näitä intressejä ole edes yritetty peittää.”
Nyt käydyssä alkoholilakikeskustelussa ei Salasuon mielestä ole hyviä puoltavia argumentteja – viinien saaminen juustojen viereen punavuorelaiseen lähikauppaan ei hänestä ole sellainen. Hyvinvointivaltion näkökulmasta tämä on epäeettistä ja kestämätöntä, tai toisin sanoen: julmaa.
”Tämä on meidän päihdepolitiikan härskein ja väliinpitämättömin temppu sitten 2004 verouudistuksen. Nyt paine ei tule EU:sta eikä ulkopuolelta, vaan sitä ajaa bisnes.”
Terveysvaikutukset tulevat olemaan dramaattiset, se on osattu ennustaa jo nyt tarkasti. Yli sadan ihmisen arvioidaan kuolevan ja yli 1000 sairastuu alkoholista johtuviin sairauksiin, plus kaikki muut lieveilmiöt perhe- ja katuväkivallasta lasten huostaanottoihin, sairauspoissaoloihin ja rattijuoppojen aiheuttamiin liikkenneonnettomuuksiin.
”Kenen asiaa politiikassa ajetaan, jos lobbarit määräävät näin vahvasti, ja kuka ajaisi kansalaisten etua? Tästä kysymyksestä on keskusteltu nyt paljon. Hyvinvointivaltion periaatteisiin kuuluu sääntelystä huolehtiminen, koska kaikki ihmiset eivät siihen valitettavasti itse pysty.”
Alkoholi tuntuu olevan suomalaisille niin rakas, että siitä ei voi puhua ilman tunteita. Monet ovatkin tervehtineet uudistuvaa alkoholilakia siksi, ettei valtion holhous kuulu nykyaikaan. Mutta entäpä jos tehdään ajatusleikki ja mietitään, ettei kyse olisikaan alkoholilaista, vaan jostain muusta?
”On vaikea keksiä mitään muuta päätöstä, joka Suomessa haluttaisiin tehdä siitä huolimatta, että jo etukäteen tiedettäisiin sen hinnaksi yli 100 kuollutta ja yli 1000 sairastunutta. Ei sellaista ole.”
HYVIN LOHDULLISTA on Salasuon mielestä kuitenkin se, että kaiken tämän keskellä nuorten juominen on vähentynyt vuosituhannen vaihteesta saakka. Samoin on käynyt tupakoimiselle.
”Kannabiksen käyttö nuorten aikuisten parissa on lisääntynyt, mutta käyttöikä ei ole juurikaan alentunut, eikä kannabis ole levinnyt mitenkään merkittävästi nuorempiin ikäpolviin, eikä muutkaan huumeet.”
Salasuo pitää trendiä nuorten osalta hyvänä. Ja vaikkei hän haluakaan ennustaa, niin näyttää siltä, että alkoholin käyttö voisi mahdollisesti laskea tulevaisuudessakin.
”Kun nuori täyttää 18 vuotta, alkoholin käyttö lisääntyy ja nuori ottaa mallin aikuisten juomisesta. Se ikä on sellainen outo saranakohta. Mutta uskon, että kun riittävän moni sukupolvi käyttää päihteitä vähemmän, se alkaa vähitellen vaikuttaa myös niihin täysi-ikäisiksi tuleviin.”
Tätä prosessia tukevat Salasuon mielestä myös muut samansuuntaiset ilmiöt yhteiskunnassa. Alkoholin suhteen työelämässä on täysi nollatoleranssi, ja krapulassa voivottelevat työkaveritkin ovat – tai ainakin niiden pitäisi olla – lähes kadonneet. Röökaaminen on pelkästään noloa. Terveydestä huolehditaan ja sitä mitataan ihan eri tavalla kuin vuosikymmen sitten.
”Päihteiden paikka ei näytä vahvistuvan, vaan päinvastoin vähenevän.”
(Laatikko) Terveellinen nuorisokulttuuri
Kolmatta vuotta käynnissä ollut tutkimusyhteistyö Australian ja Suomen välillä on opettanut tutkija Mikko Salasuolle, että uudet nuorikulttuurit tekevät hyvää uudelle polvelle.
”Olemme tutkineet nuorten raitistumista ja itse asiassa monet nuorisokulttuurin muodot tukevat tätä ilmiötä. Päihtymys ei yksinkertaisesti sovi niihin. Yksi hyvä esimerkki minusta on skeittaaminen, sitä ei yksinkertaisesti voi tehdä kaatokännissä.”
Tämä on uusi tapa katsoa nuorikulttuureja nimenomana päihdenäkökulmasta. Salasuon mielestä onkin mielenkiintoista tarkastella rinnakkain eri tapoja, joilla nuoret viettävät aikaansa. Voiko yhteinen nimittäjä olla se, ettei harrastukseen sovi alkoholi?
”Esimerkiksi verkkopelaaminen ei onnistu ellei ole skarppina. Tällaisiin harrastuksiin päihteet eivät sovi, ja ne ovat jopa korvanneet päihteet.”
(LAATIKKO) ”Eurooppalaista juomatapaa ei ole olemassa”
Tutkija Mikko Salasuon mielestä on naiivia haikailla jonkin eurooppalaisen juomatavan perään, joka meillä mahdollistuisi sen myötä, että viinit tulisivat ruokakauppoihin.
”Euroopassa on alettu humalajuoda ja sekakäyttää, ongelmat ovat sielläkin ihan konkreettisia. Suomessa on ollut jo pitkään tämä eurooppalaiseksi mielletty juomatapa, ja sen päälle vielä humalajuominen.”
Salasuon mukaan holhouksesta puhuminen on nyrjähtänyt sosiaalisessa mediassa, ja sitä kautta on syntynyt vaarallinen illuusio siitä, millaisia kustannuksia uusi alkoholilaki synnyttää.
Ongelmaksi ja isoimpien kustannusten aiheuttajiksi ei nouse suurkuluttajien ryhmä, vaan se enemmistö, joka juo nyt jo liikaa.
”Kuvitelma, että tämä suurkuluttajien 15 prosentin ryhmä, joka juo itsensä vaikeuksiin ja hengiltä, olisi suurin ongelma, on väärä. Alkoholilain myötä lopun 85 prosentin juominen lisääntyy niin paljon, että todelliset kustannukset kohdistuvat siihen ryhmään.”
Suurkuluttajien ongelmat ovat tiedossa ja nykyinen hoitojärjestelmä pystyy huolehtimaan niistä Salasuon mukaan juuri ja juuri, mutta kun enemmistö alkaa juoda vielä enemmän liikaa, syntyy todellisia vaikeuksia.
Suuri enemmistö juo niin paljon (liki 9 litraa puhdasta alkoholia) ja holtittomasti yli suositusten, että saatavuuden parantaminen lisää Salasuon mukaan kustannuksia mittavasti.
”Tämä ajatusharha on markkinakoneiston taitavasti luoma.”
KUKA?
Mikko Salasuo on vuonna 1972 syntynyt helsinkiläinen talous- ja sosiaalihistorian dosentti. Hän väitteli huumekulttuureista vuonna 2004 ja sai talous- ja sosiaalihistorian dosentuurin Helsingin yliopistosta vuonna 2008. Salasuo on työskennellyt Nuorisotutkimusverkostossa kesäkuusta 2005 ja toimii vastaavana tutkijana.
Salasuo on tutkinut huumekysymysten lisäksi muun muassa nuorisotyötä, nuorisokulttuureita, varusmieskulttuuria, ala- ja vastakulttuureita, populaarikulttuuria, liikuntaa, huippu-urheilijuutta, taiteilijuutta, kuntodopingia – sukupolvia, ylisukupolvisuutta, elämänkulkua, myöhäismodernia nuoruutta sekä salattujen, hävettyjen, vaiettujen ilmiöden tutkimusmenetelmiä.
Tutkimustyön ohessa Salasuo on mukana liikunta- ja nuorisojärjestöjen sekä sosiaalialan järjestöjen kansalaistoiminnassa. Lisäksi hän on toiminut Onnettomuustutkintakeskuksen tutkintaryhmissä.
