AIDOSTI POSIN KAUTTA
Anni Hautala on harjannut hampaansa työpaikallaan 11 vuotta
Mirkka Torikka Kuvat Pasi Hakala
Anni Hautala saapuu haastatteluun suoraan työstään radio Suomipopin Aamulypsystä. Hän pahoittelee olevansa myöhässä, koska kierroksellaan kohdalle osuneet pysäköinninvalvojat olivat tunnistaneet hänet ja jääneet kehumaan radio-ohjelmaa. Tällaiset satunnaiset kohtaamiset palkitsevat haastavan työajan pyörteissä. Kello on vähän yli kymmenen ja ennen Hesaria heränneellä Annilla on jo lounasaika. Juontajan tunnetuksi tehnyttä suosittua aamushow´ta on tehty jo 11 vuotta, mutta aamuherätyksiin ei kuulemma kuitenkaan totu koskaan.
”Aikaisiin aamuihin kyllä sopeutuu, mutta luonnollista rutiinia niistä ei ole muodostunut. Nukun aivan liian vähän, vaikka yritän osata rauhoittua sänkyyn iltaisin jo yhdeksältä. Useimmiten kello on kuitenkin jo lähempänä yhtätoista ennen kun olen unessa. Vapaapäivinä todellakin nukun pitkään, enkä herää tottumuksesta viideltä, kuten jotkut kollegat.”
Anni uskoo, ettei aikaisessa työrytmissä selviäminen ole niinkään asennekysymys vaan ”ihmistyyppi-juttu”. Toisille se vain sopii paremmin kuin toisille. Helppoa se tuskin on kenellekään.
”Kesäloman jälkeen ekana päivä kello soi aina 4.50. Ajatuksena on ehtiä syödä kunnon aamupala töissä ja lukea rauhassa lehdet ennen lähetyksen alkua. Sitten menee viikko ja kello soi 5.00, sit pari päivää niin se on 5.10 ja lopulta 5.20, jolloin on jo ihan vitsinmoinen kiire”, Anni nauraa ja todeten homman olevan aivan älytöntä, sillä eiväthän nuo muutamat minuutit vireystilaa paranna mitenkään.
”En ole ikinä ollut lapseni elämässä arkiaamuisin, mistä mulla on kurja fiilis. Toisaalta olen kuitenkin kaiken kaikkiaan aika paljon enemmän himassa moneen muuhun vanhempaan verrattuna. Aamuduuni on vapaiden iltapäivien väärti”
Anni on aamuisin yksinäinen autoilija hiljaisen Helsingin punaisissa valoissa. Töihin lähtö tapahtuu kirjaimellisesti suoraan sängystä. Työpaikalla Sanomatalossa odottaa hammasharja, kasvovesi, naamarasva ja aamupala. Aamupesut – ja jopa -pisut – on ulkoistettu, ettei kotona koisaavia häiritä kolistelemalla.
”En ole ikinä ollut lapseni elämässä arkiaamuisin, mistä mulla on kurja fiilis. Toisaalta olen kuitenkin kaiken kaikkiaan aika paljon enemmän himassa moneen muuhun vanhempaan verrattuna. Aamuduuni on vapaiden iltapäivien väärti”, Anni punnitsee. ”Niin ja olenpahan välttänyt aamuiset pukemisrumbat ja kurahaalarikiukut”, tuttu nauru helisee, kun Anni löytää tästäkin ne positiiviset puolet.
Tästä taidosta hän on saanut tuoretta tunnustusta. Vuoden positiivisimmaksi helsinkiläiseksi tänä vuonna valittu Anni vannoo aitouden nimiin. Tarttuva nauru välittää positiivista energiaa kuulijoille. Tekonaurulla ja tekopirteydellä ei pitkälle pötkitä.
”Kokisin tosi raskaaksi ylläpitää mitään työroolia. Uskon, että kuulijat kaikkoaisivat kyllä nopeasti ellen olisi oma itseni.”
Mutta mitä sitten, kun aamulla on vain niin väsynyt, ettei yksinkertaisesti vaan naurata?
”Minulla se menee juuri päinvastoin. Mitä väsyneempi olen, sitä aidompi nauru. Esimerkiksi yksi parhaista lähetyksistämme syntyi tässä taannoin kokonaan valvotun yön jälkeen. Tosin olotila sen jälkeen oli järkyttävä. Teki mieli syödä kaikkea epäterveellistä, eikä mikään tunnu auttavan, ei edes uni. Nukun kyllä päiväunet jos olen tosi väsynyt, mutta en automaattisesti. Monesti päikkärit sekoittavat rytmiä vain enemmän.”
Eli siinä missä Matti Meikäläinen hakisi insomnian iskiessä saikkua, viihdeohjelman ammattilaiset ammentavat voimaa aidoista tilanteista. Esimerkiksi taannoin Annin kollega Juha Perälä päätyi raportoimaan ripuliaan suorassa lähetyksessä. Yllättävät tilanteet ovat suosion suola ja tämän vuoksi aiheita ei edes yritetä suunnitella etukäteen.
”Olen kova murehtimaan asioita, mutta sitä en ole lähtenyt suremaan, ajatteleeko joku minun olevan joku hirveä pervo joka heittää kaksimielistä läppää koko ajan ja kaikille.”
”Puhumme ekan kerran vasta kun mikrofonit ovat päällä. Kaikki kuulumiset vaihdetaan tuoreeltaan kuulijoiden kanssa. Kun vieraileva vahvistuksemme Antti Luusuaniemi yritti kerran puhua mulle jotain kymmenen vaille kuusi, niin mä olin ihan et mitä hittoo, ole hiljaa”, Anni nauraa.
Suosion salaisuus piileekin juuri aidoissa reaktioissa. Suodattimet ovat minimissä kun huumori hersyy ja usein ronskitkin jutut tulvivat taajuksille.
”Olen kova murehtimaan asioita, mutta sitä en ole lähtenyt suremaan, ajatteleeko joku minun olevan joku hirveä pervo joka heittää kaksimielistä läppää koko ajan ja kaikille. Uskon, että suurin osa ihmisistä tajuaa, että siltä osin kyseessä on kuitenkin siltä osin työrooli.”
Anni kertoo tehneensä jo hyvin alkumetreillä ajatustyön sen totuuden hyväksymisessä, että kaikkia ei voi julkisessa työssä ikinä miellyttää. Mitään ei siis säästellä, eikä selitellä.
”Ei mua kyllä nolota. Ehkä sekunnin sitä joskus miettii jossain vanhempainillassa, että mitähän jengi kelaa, mutta todella harvoin jään sen enempää vitsejämme vatvomaan. Uskon, että kuulijamme kyllä ymmärtävät, että me vedetään rakkaudella kaikki läpätkin. Ja ihan yhtä laillahan me vedetään itsemme likoon.”
Anni on aikoinaan käynyt Laajasalon kristillisessä opistossa radiotoimittajan opintolinjan, jonka kautta hän pääsi työharjoitteluun Suomipopille. Koulutus oli hyvä ponnahduslauta, mutta on helppo uskoa että etenkin tämän työn oppii parhaiten vain tekemällä.
”Kun ollaan 2006 aloitettu, niin eihän meitä kuunnellut kukaan, mutta itse oivalsin että tämähän on mun juttu. Olen parhaimmillani kun saan olla ihmisten parissa. Aitous välittyi ja jengi otti pikkuhiljaa meidät omakseen. Vuosien vieriessä uskolliset kuulijat ovat kasvaneet meidän kanssa, ja muun muassa saaneet lapsia meidän kanssa samoihin aikoihin. Tuntuu, että jakamalla arkeamme me tehdään paljon muutakin kuin pelkkää viihdeohjelmaa. Meissä on samaistumispintaa vähän jokaiselle, meitä on äiti, isä ja yks sinkkumies”, Anni summaa viitaten kollegoihinsa Perälään ja Jari ”Jaajo” Linnonmaahan.
Adrenaliiniryöppyjä ja sulkeutuvia ympyröitä
Pitkäaikainen haave tv-töistä toteutui viiveellä. Ovet sulkeutuivat aikansa, ja Anni jo hetkeksi unohti unelmansa kunnes Kielletty rakkaus ja Kadonneen jäljillä -ohjelmaformaatit kutsuivat. Nyt hänet halutaan kaikkialle.
Kun me muut vietämme hidasta sunnuntaiaamua kahvia kalsareissa keitellen, istuu Anni jo yhdeltätoista meikattavana illan suoraa Kaikki vastaan 1 -lähetystä varten. Puolitoistatuntinen viihdepläjäys jonka näemme telkkarista, on pitkän päivän työn huipentuma.
”Siinä tavataan kisaaja kotijoukkoineen, prepataan julkkisvieraat, palaveerataan ja harjoitellaan. Meikkikin on usein ehostettava uusiksi vielä ennen h-hetkeä, kun olen jo ehtinyt hikoilla kaiken veks päivän aikana”, Anni luettelee.
Tänä syksynä Anni on tottunut selventämään poikkeuksellisen kiireistä työrytmiään yhdelle jos toiselle. Miten äiti-ihminen voi ehtiä juontamaan isoja televisiotuotantoja ja lisäksi Suomen suosituinta viihdeohjelmaa radiossa?
”Se kuulostaa pahemmalta kuin on. Idols on kuvattu jo kevään ja kesän aikana pitkälle, ja kun livelähetykset alkavat niin Kaikki vastaan 1 jo loppuu”, Anni selventää.
Anni osaa myös sanoa ei, ja muun muassa maanantait hän onkin pyhittänyt vapaiksi.
”Suoran lähetyksen loppuminen on ihan fyysinen tunne. Väsymys ja adrenaliiniryöppy iskevät lamauttavana. Palautuminen vaatii vapaapäivän ja siitä olen pitänyt kiinni.”
Idolsin kohdalla ei:n sanomista ei tarvinnut edes harkita. Se on ollut yksi isoimmista haaveista. Aikoinaan työharjoittelussa Annin ensimmäisen keikka radiolle oli Suomen ensimmäisessä Idols-finaalissa, jossa Antti Tuisku oli kisaamassa. Ympyrä sulkeutuu nyt kun Antti istuu tuomaristossa Annin juontaessa yhtä maailman suosituimpaa televisioformaattia. Meibijees!
Eikä tässä vielä kaikki
Radiossa tarinat tulevat ja menevät. Syrjähyppy printtimedian puolelle tuntui aluksi vieraalta, mutta kun Otavalta ehdotettiin Annille oman kokkikirjan tekemistä oli hän nopeasti myyty. Marraskuun 13. päivä ilmestyy Annin ruokakirja hänen omista resepteistään tarinoilla höystettyinä. Kirjaan toivotut 60 reseptiä löytyivät alkupaniikin jälkeen yllättävän helposti. Annin mieltä rauhoittaa ajatus, että Hilma-mummon rieskareseptikin on nyt ikuistettu kansiin tuleville sukupolville.
”Hienointa tässä on ajatus siitä, että saan vihdoin omat rakkaat reseptit yksissä kansissa hyllyyn.”
Kirjasta löytyy ruuan lisäksi myös juomia, kuten kirsikka-glögi jouluksi.
”Mä rakastan joulua. Lapsena kuljin aina koulun jälkeen haaveilemassa Stockan jouluosastolla superkoristeiden seassa, johon ei ollut varaa. Muutaman vuosi sitten kävin ostamassa sieltä korillisen erilaisia koristeita, jotka nyt ripustan silkkikuuseni oksille. Yritän ajoittaa jouluhössötyksen siten, etten ehdi kyllästyä ennen joulua. Liian ajoissa ei siis voi aloittaa fiilistelyä, mutta marraskuussa saa kyllä jo juoda glögiä.”
Annin ruokakirjasssa on myös alkoholittomia drinkkejä. Hän puhuu kohtuukäytön puolesta ja harmittelee, että alkoholin käyttö on usein överiä tai juuri siitä johtuen totaalikieltäytymistä.
”On ikävää, että alkoholin käyttö on mennyt monella niin yli, että siitä ei voi enää nauttia.
Haluan näyttää sellaista esimerkkiä, että hyvä viini on esimerkiksi joulupöydässä ruuan kanssa ok, mutta se yksi lasi riittää.”
Anni toivoo ehtivänsä pitää kunnon joululoman. Hän haaveilee myös hieman rauhallisemmasta keväästä. Televisiolle hän ei kuitenkaan halua jättää hyvästejä.
”Toisaalta pitää takoa silloin kun rauta on kuumaa. Myönnän, että tavallaan myös nautin hektisestä elämänrytmistä. Hyvä kompromissi olisi saada jatkaa tuttujen tuotantojen parissa, jolloin ei tarvitsisi opetella uusia monimutkaisia formaatteja, mutta kalenterin saisi täyttää vielä telkkarilla.”
Puolentoista tunnin höpöttelymme aikana Anni ei ole ehtinyt koskeakaan hänelle noutamaani lounasleipään. Se on edelleen paperipussissa meikkipenkin juurella. ”Ei se haittaa, mua helpottaa kun vain tiedän että se olemassa”, hän nauraa.
