Poliittinen keskustelu huumeiden ympärillä elää murrosvaihetta. Varsinkin asenteet kannabista, Suomen yleisimmin käytettyä huumausainetta kohtaan ovat muuttuneet selvästi sallivammiksi, ja tämä näkyy myös julkisessa keskustelussa.
Alkuvuodesta 2021 kansalaisaloite kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamiseksi eteni eduskunnan lakivaliokuntaan. Syyskuussa 2021 vihreiden puoluekokous puolestaan päätti, että puolue kannattaa kannabiksen käytön, myynnin, hallussapidon ja kasvattamisen laillistamista.
Tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) ei ole suunnasta yllättynyt. Päinvastoin.
”Suhtautuminen kannabikseen on muuttunut kansainvälisesti paljon, ja se heijastuu myös Suomeen. Pysyäksemme maailman menossa mukana myös meillä alkaa olla painetta käydä tätä keskustelua”, hän toteaa.
Myös THL on ottanut asiaan kantaa: se ei kannata erillislainsäädäntöä kannabiksen kohdalla. Sen sijaan THL on linjannut, että jos kannabiksen käytön rangaistavuudesta luovutaan, näin tulisi toimia kaikkien huumeiden kohdalla.
”Tähän on päädytty isossa joukossa maita, koska huumeongelman hallinta keinoilla, joihin olemme aiemmin tottuneet, on osoittautunut vaikeaksi. Rankaisemiseen perustuvan toimintamallin tulokset ovat huonoja”, Hakkarainen selittää.
60 vuotta rangaistavuuden tiellä
Huumeiden käytön rangaistavuus on ollut normi jo muutaman sukupolven ajan.
Linja määriteltiin kansainvälisesti vuoden 1961 huumausaineiden yleissopimuksessa. Vaikka huumeiden käyttöä ei suoraan vaadittu kiellettäväksi, jo niiden hallussapitoon suhtauduttiin sopimuksessa negatiivisesti.
”Tällä linjalla on nyt jatkettu 60 vuotta. Kritiikki alkoi vahvistua kymmenkunta vuotta sitten: tällä tavalla on menty vuosikymmeniä, mutta mitkä ovat tulokset? Eivät kovin mairittelevat. Käyttö on lisääntynyt kaikissa maissa, huumeongelmat ovat lisääntyneet, huomattavan suuri määrä ihmisiä kuolee huumeisiin, laittomat huumemarkkinat ovat organisoituneet ja monissa maissa kipuillaan korruption kanssa”, Hakkarainen luettelee.
Toive on ollut se, ettei huumeiden käyttöä olisi tai se olisi minimaalisen vähäistä. Näin ei ole kuitenkaan nykyisellä lainsäädännöllä tapahtunut. Nyt on herätty kysymään, olisivatko jotkut muut keinot parempia.”
”Toive on ollut se, ettei huumeiden käyttöä olisi tai se olisi minimaalisen vähäistä. Näin ei ole kuitenkaan nykyisellä lainsäädännöllä tapahtunut. Nyt on herätty kysymään, olisivatko jotkut muut keinot parempia.”
Muutos ajattelussa on alkanut myös konkretisoitua. Maailmalla esimerkiksi Kanada, Uruguay ja 14 Yhdysvaltain osavaltiota ja Washington DC ovat laillistaneet kannabiksen. Kannabiksen lääkinnällinen käyttö on sallittu monissa maissa ja alueilla.
Euroopassa esimerkiksi Portugali, Tšekki ja Viro ovat dekriminalisoineet kaikkien huumausaineiden käytön ja pienten määrien hallussapidon. Myös Norjassa, Islannissa ja Uudessa-Seelannissa on käyty julkista keskustelua aiheesta.
Vaikka keskustelu kansainvälisestikin lisääntyy, käsitteet menevät helposti politiikassakin sekaisin.
”Dekriminalisointi ja laillistaminen ovat eri asioita. Dekriminalisointi ei puutu markkinoihin. Siinä vain luovutaan käytön rangaistavuudesta ja säädellään käyttöä jollain toisella tavalla. Laillistamisessa sitten avataan myös markkinat, mutta sielläkin on markkinoiden ja käytön säätelyä”, Hakkarainen muistuttaa.
Mitä dekriminalisointi käytännössä tarkoittaisi?
Suomessa keskustelu pyörii usein juuri kannabiksen dekriminalisoinnin ympärillä. Mikä sitten todella muuttuisi, jos tämä toteutuisi? Palaisivatko jointit pian jokaisella kadunkulmalla?
”Missään nimessä dekriminalisointia ei pidä ymmärtää niin, että siinä vain nostettaisiin kädet pystyyn ja todettaisiin, että no niin, nyt saa vapaasti olla ja mennä, ei me enää välitetä”, Hakkarainen hymähtää.
”Ennen kaikkea siinä otetaan rikoslaki ja rikollisen leima pois, ja käyttöä voidaan säädellä muilla tavoin.”
Hakkarainen arvioi, että dekriminalisointi toteutettaisiin Suomessa osin samankaltaisesti kuin esimerkiksi Yhdysvaltain Coloradossa, jossa käyttö ja myynti viihdekäyttöön sallittiin tammikuussa 2014. Osavaltion lainsäädäntö on edelleen hyvin tiukka siinä, että kannabiksen käyttö on kokonaan kielletty ”avoimissa ja julkisissa tiloissa”. Käytännössä käyttö on sallittua lähinnä omistusasunnoissa.
Käyttöpaikkojen rajoittamisen ohella dekriminalisoinnissa määritellään usein myös jokin aineraja, jonka verran huumausainetta saa pitää hallussaan.
”Jos henkilöllä on hallussa tätä suurempi määrä ainetta, se herättää epäilyn kaupustelusta ja levittämisestä, ja on näin ollen poliisiasia”, Hakkarainen toteaa.
Moni asia säilyisi täysin ennallaan. Esimerkiksi liikenteessä ei edelleenkään saisi ajaa päihteen vaikutuksen alaisena, ja alaikäisten huumeiden käyttöön voitaisiin puuttua lastensuojelulain avulla.
Dekriminalisoinnissa otetaan rikoslaki ja rikollisen leima pois, ja käyttöä voidaan säädellä muilla tavoin.”
Osa käytön dekriminalisoinnin tai laillistamisen vastustajista kuitenkin pelkää, että rangaistavuuden poistaminen lisäisi käyttöä entisestään.
”Siitähän on mahdotonta antaa takeita, lähtisikö esimerkiksi kannabiksen käyttö kasvuun dekriminalisoinnin myötä. Toki voi olla, että niinkin kävisi, mutta tähän saakka kokemukset maailmalta ovat olleet verraten positiivisia. Suoraa käytön lisääntymistä ei ole tapahtunut”, Hakkarainen sanoo.
Rangaistusten pelko ajaa käyttäjiä piiloon
Dekriminalisoinnin tai laillistamisen kannattajien mukaan ratkaisu olisi humaani valinta, sillä huumeiden käytöllä voi nykyisellään olla pitkälle kantavat, raskaat seuraukset.
Esimerkiksi kannabiksen käytöstä seuraava rikosmerkintä voi tuottaa vaikeuksia päästä haluamalleen koulutusuralle tai kiinnittyä työelämään.
”Kysymys kuuluu, ovatko nämä seuraukset kohtuullisia, kun suurin osa käytöstä, jota meillä kannabiksen osalta on, on vain kokeilua ja rajoittuu muutamiin käyttökertoihin? Rangaistuksen myötä asiasta voi kasvaa kuitenkin elämää suurempi asia”, Hakkarainen muotoilee.
Ennen kaikkea dekriminalisointia tukevien näkemysten takana on usein ajatus siitä, että seurausten pelossa huumeongelmaan ei uskalleta hakea apua riittävän aikaisessa vaiheessa. Jos käyttö sen sijaan ei olisi rangaistavaa, ammattilaistenkin olisi helpompi ottaa huumeet puheeksi esimerkiksi koulu- tai työterveydenhuollossa tai perhekeskuksissa.
”Meillä on huomattava määrä huumekuolemia ja kymmeniätuhansia ihmisiä, jotka kipuilevat ongelmaksi muuttuneen käytön kanssa, joten kyllä meidän pitäisi päästä aiemmin puuttumaan käyttöuriin. Aikaisempi puuttuminen auttaisi siihen, että ongelmat eivät menisi näin pahaksi. Vaikka kyllähän sekin tiedetään, että kaikkien kohdalla sekään ei auta – joskus raitistuminen on mahdollista vasta sitten, kun on tehnyt sen niin sanotun pohjakosketuksen”, Hakkarainen pohtii.
Toivotut tulokset edellyttävät resursseja
Hakkarainen kuitenkin muistuttaa, ettei huumeiden käytön rangaistavuudesta luopuminen olisi yksinään mikään ihmeratkaisu, jonka myötä kokeilut vähenisivät ja ongelmakäyttäjien asema parantuisi.
Tämä edellyttäisi, että lakimuutoksen ohella koko järjestelmä laitettaisiin täysremonttiin.
”Pitäisi satsata hoitopalveluihin ja kouluttaa ammattilaisia eri sosiaali- ja terveystyön sektoreilla esimerkiksi puheeksi ottamisen ja luontevan kohtaamisen osalta. Nämä ovat isoja asioita, mutta esimerkiksi Portugalissa näin on saatu hyviä tuloksia”, hän toteaa.
Portugali dekriminalisoi kaikkien huumeiden käytön vuonna 2001. Rangaistuksista luopumisen ohella valtio teki huomattavia panostuksia sosiaali- ja terveyspuolelle sekä haittoja vähentävään työhön. Maahan perustettiin esimerkiksi erillinen komitea, joka arvioi huumeiden käytöstä ”kiinni jääneen” tilanteen ja mahdollisen hoidontarpeen.
Kun lakimuutos tuli voimaan, maa panosti myös merkittävästi viestintään ja tiedotustyöhön.
Siitähän on mahdotonta antaa takeita, lähtisikö esimerkiksi kannabiksen käyttö kasvuun dekriminalisoinnin myötä. Toki voi olla, että niinkin kävisi, mutta tähän saakka kokemukset maailmalta ovat olleet verraten positiivisia.”
”Siellä huolehdittiin siitä, että ihmiset saivat lakimuutoksesta riittävästi informaatiota. Valtion hallinto ja viranomaiset järjestivät esimerkiksi elokuvateattereissa infoiskuja kansalle.”
Hakkarainen uskoo, että Suomen kannalta suurin sudenkuoppa mahdollisen lakimuutoksen kohdalla olisi juuri siinä, ettei muutokseen laitettaisi riittävästi resursseja.
”Jos huumeiden käyttö vain poistetaan rikoslaista, eikä tilannetta selitetä eikä järjestelmään tehdä muutoksia, niin kaikkihan jää täysin ihmisten oman tulkinnan varaan. Siinä olisi iso paikka tehdä ennaltaehkäisevää työtä ja vaikuttaa siihen, miten muutos alkaa ihmisten keskuudessa toimia”, hän painottaa.
Ehkäisevä päihdetyö uuden edessä
Hakkarainen itse uskoo, että kannabis dekriminalisoidaan tai laillistetaan myös Suomessa ennemmin tai myöhemmin.
”Minusta se on aika itsestään selvää, että näin tulee tapahtumaan. Se on vain ajan kysymys”, hän toteaa.
THL:n kannanoton mukaisesti Hakkarainen kuitenkin toivoo, että keskustelua vietäisiin kannabiksen dekriminalisoinnin sijaan kaikkien huumeiden käytön rangaistavuudesta luopumisen suuntaan.
Jos THL:n toivomat muutokset tulevaisuudessa realisoituvat, se tarkoittaisi merkittäviä muutoksia ja haasteita myös ehkäisevälle päihdetyölle. Millaisilla keinoilla haittoja kannattaisi pyrkiä vähentämään? Miten huumeista ylipäätään uudessa tilanteessa puhuttaisiin?
”Tämä on iso haaste, mutta näen siinä myös mahdollisuuksia, että huumeista voitaisiin puhua eri tavoin. Kaikkein kestävimmät, ja oikeastaan ainoat kestävät ratkaisuthan tulevat lopulta kuitenkin siitä, että ihmiset eivät olisi niin innokkaasti sekoittamassa päätään”, Hakkarainen sanoo.
Lähteet:
THL:n blogi 13.2.2018: Huumeiden käytön rangaistavuudesta tulisi luopua
THL: Huumausaineiden laillisuus ja käytön rangaistavuus
