Ensimmäiset opioidikorvaushoitoa saaneet potilaat otettiin vastaan Hesperian sairaalassa Helsingissä vuonna 1973, jolloin uuteen metadonihoitoon pääsi pieni joukko helsinkiläisiä heroinisteja.
Vaikka hoitomuoto oli Suomessa uusi, maailmalla se oli ollut käytössä jo vuosikymmeniä.
Suomessa korvaushoidosta tuli kiinteä osa päihdehoitoa 1990-luvulla, kun huumeriippuvaisten määrä alkoi kasvaa ja käyttöön liittyvät ongelmat ja tartuntataudit lisääntyivät. Metadonin rinnalla lääkekäytössä yleistyi Ranskassa kehitetty buprenorfiini.
”Nykyinen järjestelmä aloitettiin kokeiluilla kuntoutusyksiköissä Tervalammella ja Hesperiassa vuonna 1992. Vuonna 2000 saatiin ensimmäinen virallinen sosiaali- ja terveysministeriön asetus korvaushoidon järjestämisestä, mutta periaatteessa se virallistettiin jo 1997 ministeriön määräyksellä”, kertoo A-klinikkasäätiön tutkija Teemu Kaskela.
Vuonna 2015 lääkkeellisessä opioidikorvaushoidossa oli 3 293 potilasta. Potilasmäärä on ollut jatkuvasti hienoisessa kasvussa, ja samaan aikaan opioidien ongelmakäyttäjien määrä kasvaa.
”Vuoteen 1997 verrattuna ongelmakäyttäjiä on nyt kymmenkertaisesti enemmän. Ennen 90-lukua heitä oli hyvin vähän, mutta jokainen vuosi tuo heitä lisää. Ongelmakäyttäjien määrä lisääntyy luultavasti jatkossakin, kun jokaisesta sukupolvesta osa jää riippuvaiseksi”, Kaskela toteaa.
Vuonna 2017 opioidien ongelmakäyttäjien määrän arvioitiin olevan Suomessa noin 23 500 – 29 500. Suurin osa heistä on edelleen hoidon ulkopuolella.
Vaikka korvaushoidossa henkinen ja fyysinen riippuvuus jatkuvat, sen on havaittu usein parantavan elämänlaatua. Lääkkeellinen hoito voi auttaa pääsemään irti huumeisiin kytkeytyneestä elämäntavasta, ja sen on havaittu vähentävän esimerkiksi tartuntatautien leviämistä, riskikäyttäytymistä, syrjäytymistä ja yliannostuksia.
”Hoidossa on ihmisiä hyvin erilaisilla profiileilla. Osalla ei ole edes tavoitteena lopettaa lääkitystä, toiset taas tähtäävät raittiuteen ja lääkityksen lopettamiseen alusta saakka”, Kaskela sanoo.
Vapaudesta tiukkaan kontrolliin – ja takaisin
Kaskela kertoo, että 1970-luvun korvaushoitokokeilut olivat hengeltään varsin vapaamuotoisia. Vuosikymmenten aikana kuri kuitenkin tiukentui.
”Alkuun hoito oli hyvinkin kontrolloivaa, jopa nöyryyttävää. Potilaita syynättiin taskulampulla ja oli paljon pistokokeita, joilla yritettiin selvittää, onko oheiskäyttöä. Potilaiden täytyi hakea lääkkeet päivittäin klinikalta, ja lääkkeitä oli vaikea saada kotiin. Pikkuhiljaa on otettu askelia siihen suuntaan, että kontrollia on vähennetty”, Kaskela kertoo.
Kova kuri on osoittautunut toimimattomaksi. Kun retkahduksia on seurannut hoidon keskeyttäminen tai kotilääkkeiden menettäminen, potilaat eivät ole välttämättä uskaltaneet kertoa lääkärille todellista tilannettaan.
”Senhän pitäisi olla kaiken hoidon lähtökohta jo ihan yleisestikin lääkehoitoa ajatellen. Jos menet lääkäriin etkä kerro mikä vointisi on, ei siinä ole paljoakaan järkeä. Onneksi monet ovat kertoneet, että nämä hoidossa tapahtuneet muutokset ovat tuoneet rehellisyyttä hoitosuhteeseen”, Kaskela sanoo.
Opioidiriippuvaisten korvaushoito
Opioidit aiheuttavat voimakasta ruumillista ja psyokologista riippuvuutta.
Suomessa opioidien ongelmakäyttäjien määrä on noin 23 500 – 29 500 henkeä, josta korvaushoidon piirissä on noin 3 293 (viimeisin potilaiden määrän arvio on vuodelta 2015, tähän saakka luku oli kasvanut noin parilla sadalla vuosittain).
Korvaushoidon keskeisenä tavoitteena on vähentää huumeiden käyttöön liittyviä ongelmia. Hoito mahdollistaa huumeriippuvaisen hoidon ja psykososiaalisen kuntoutuksen.
Vastoin yleistä käsitystä korvaushoito ei juurikaan päihdytä.
Haittoja vähentävässä hoidossa tai niin sanotussa ylläpitohoidossa pyritään elämänlaadun parantamiseen. Kuntouttavassa hoidossa pyritään usein myös raittiuteen.
Uutena hoitomuotona on otettu käyttöön pitkävaikutteinen, esimerkiksi käyttäjän vatsaan pistettävä buprenorfiinivalmiste, joka liukenee elimistöön hitaasti. Lääke voi pitää vieroitusoireet poissa jopa kuukauden ajan.
Korvaushoitoa voidaan tarvittaessa jatkaa potilaan loppuelämän ajan, ja sen aikana voi elää normaalia elämää.
Osa taistelee hoidostaan
Viime vuosina monilla paikkakunnilla on siirrytty kokeilemaan niin sanottua haittoja vähentävää hoitoa, jossa ei tavoitella täydellistä päihteettömyyttä, vaan elämänlaadun parantamista. Oheiskäyttöön suhtaudutaan ymmärtäväisemmin, eivätkä retkahdukset tarkoita välttämättä hoidon päättymistä.
Täysin uusi innovaatio on puolestaan pitkävaikutteinen buprenorfiinipohjainen korvaushoitolääke, joka piikitetään potilaan ihon alle. Pistos pitää vieroitusoireet poissa 1-4 viikkoa annostusmuodosta riippuen.
”Pitkävaikutteisessä lääkkeessä on paljon mahdollisuuksia siihen, että ihmisten elämä muuttuu helpommaksi. Kun ei tarvitse käydä päivittäin klinikalla, voi lähteä vaikka työreissulle tai ulkomaille. Ennen ihmiset eivät voineet poistua paikkakunnalta, kun piti olla hakemassa lääkettä selviytyäkseen”, Kaskela sanoo.
Vaikka hoitojärjestelmä on siirtynyt monin paikoin potilaslähtöisempään suuntaan, ilmenee siinä myös suuria alueellisia eroja. Koska korvaushoidon järjestämisestä ei toistaiseksi ole olemassa selkeää kansallista ohjeistusta, on hoitoa kehitetty eri alueilla hyvin eri suuntiin.
”Joillain pikkupaikkakunnilla voi olla yksi lääkäri, joka määrittää hyvin vahvasti sen, miten toimitaan. Joissain paikoissa hoitojärjestelmä ei toimi, eikä siellä yksinkertaisesti pääse hoitoon. Toivoisi tietysti, että näin ei enää olisi, mutta joillain paikkakunnilla riippuvaiset ihmiset joutuvat taistelemaan oikeudestaan hoitoon”, Kaskela harmittelee.
Päihdeongelmaisille tarjottavien hoitokeinojen valikoima on kaventunut vuosikymmenten aikana. Monilla paikkakunnilla laitoshoitojaksojen saaminen on nykyisin lähes mahdotonta. Myös hoitojaksojen keskimääräiset pituudet ovat myös laskeneet. Tilanne on huono erityisesti joissakin pienissä kunnissa, Kaskela kertoo.
”Tavallaan on tietysti hyvä, että osastohoitoa on vähennetty, koska ennen ihmiset vain olivat niissä sairaaloissa, eikä se kaikille sovi. Toisille hoitojaksoista olisi kuitenkin edelleen hyötyä. Itse ajattelen, että pitäisi olla hyvin erilaisia hoitokeinoja erilaisille ihmisille, koska ei ole vain yhtä tapaa toipua. Silti keinovalikoima on kaventunut, varsinkin kalliimpien hoitomuotojen osalta.”
Käyttäjät pitäisi tavoittaa aiemmin
Tulevaisuuden haasteiksi Kaskela nimeää ikääntyvien huumeriippuvaisten hoidon.
”Ne sukupolvet, jotka aloittivat käytön joskus 1990-luvun alkupuolella ovat nyt nelikymppisiä. Jos on aktiivisesti käyttänyt päihteitä vuosikymmeniä, se alkaa kyllä näkyä.”
Huolestuttavana Kaskela pitää myös huumekuolemien määrän lisääntymistä vuosi toisensa jälkeen. Vuonna 2018 huumeisiin kuoli vuodessa jo 261 ihmistä.
”Ongelmakäyttäjien ikääntyminen ei yksin selitä tätä. Muutakin täytyisi tehdä. Haittojen vähentämisen kulttuuri on meillä aika lapsen kengissä verrattuna moneen muuhun Euroopan maahan.”
Esimerkkinä haittoja vähentävistä malleista Kaskela nostaa esiin käyttöhuoneet eli valvotut pistotilat. Suomessa käyttöhuoneita ei ole toistaiseksi otettu käyttöön.
”Tartuntatauteihin liittyvät neuvontapisteet ovat oikeastaan ainut vastaava toiminta ja palvelu, mitä Suomessa nyt on. Uusia keinoja ei ole sen jälkeen juuri tullut”, Kaskela sanoo.
Hän muistuttaa, että korvaushoitojärjestelmä ei tavoita kaikkia ongelmakäyttäjiä. Hoitoon on vaikea päästä ja toisaalta on paljon myös niitä, joilla ei vielä mene niin huonosti, että he tarvitsisivat korvaushoitoa.
”Ihmisiä pitäisi pystyä tavoittamaan nykyistä aikaisemmassa vaiheessa”, Kaskela toteaa.
Erityisen tärkeäksi puuttumiskeinoksi Kaskela nostaa kenttätyön: puistoissa, kaduilla ja ihmisten parissa tapahtuvat kohtaamiset, joissa työntekijät tarjoavat apua sitä mahdollisesti kaipaaville.
”Mielestäni hoitoon menemisen ja ammattilaisten lähestymisen kynnyksen pitää olla matala. Nämä asiat ovat avainasemassa siihen, että ihminen uskaltaa kertoa tilanteestaan, ja heidät löydetään heidän omilla ehdoillaan.”
Lähteet:
Duodecim: Amfetamiinien ja opioidien ongelmakäytön yleisyys Suomessa vuonna 2017
Lääkärilehti 1.3.2019: Miten opioidikorvaushoidossa olevat eroavat muista päihdeasiakkaista?
Käypähoito: Opioidikorvaushoito: Buprenorfiinin ja metadonin turvallisuuden vertailu
Potilaan lääkärilehti 9.3.2019: Opioidikorvaushoitoa saavat ovat nuoria ja työttömi
