MARKO FORSS, RIKOSKOMISARIO, HELSINGIN POLIISILAITOKSEN NUORISORYHMÄ
Maaliskuussa 2018 aloittaneen nuorisoryhmän tavoitteena on katkaista nuoren rikoskierre ja puuttua rikosilmiöihin yhdessä Ennalta estävän toiminnon kanssa.
Usein sanotaan, että yhä suurempi osa suomalaisista nuorista voi hyvin, mutta niillä joilla menee huonosti, menee entistä huonommin. Millaiselta lasten ja nuorten hyvinvointi näyttää teidän työnne valossa?
”Tuota samansuuntaista kehitystä myös meillä havaittavissa. Yleisellä tasolla iso kuva on menossa koko ajan parempaan suuntaan
Luonnollisesti poliisin kanssa joutuu tekemisiin alaikäisiä, joilla rikollinen käyttäytyminen tietyllä tavalla kuuluu ikään ja häviää iän myötä pois. Tyypillisin esimerkki tästä on näpistäminen, joita tapauksia nuorimmilla on sosiaaliekonomisesta asemasta huolimatta.
Osalla lapsista taas monet eri ongelmat kasautuvat päälle. On koulunkäynnin kanssa probleemaa, perheessä ei ole kaikki hyvin, päihteitä käytetään laajasti (moniongelmaisilla yleisiä ovat esimerkiksi bentsot), on hatkaamista ja niin edelleen.”
Kuluneen vuoden aikana on puhuttu paljon nuorten tekemistä pahoinpitelyistä/väkivaltarikoksista ja siitä, että monet nuoret kantavat Helsingin alueella teräaseita mukanaan oman turvallisuutensa vuoksi. Esimerkiksi nuorisotyöntekijät ovat ilmaisseet huolta nuorten mielenterveydestä, päihdeongelmista ja jengiytymisestä. Kuinka suurilta ongelmilta nämä asiat vaikuttavat poliisin työn perusteella?
”Teräaseet ovat valitettavan yleisiä alaikäisillä ja poliisin tietoon näistä hallussapidoista päätyy vain murto-osa. Silloin on yleensä kyse siitä, että teräasetta on joko käytetty tai se on löydetty jonkun muun keikan yhteydessä.
Mitä tulee vakavaan väkivaltarikollisuuteen, puhutaan alaikäisten kohdalla lukumääräisesti pienistä määristä, mutta selvä piikki on kuitenkin havaittavissa viime vuodesta lähtien. Näissä ei kuitenkaan ole yhtä punaista lankaa, jolla tapauksia voisi yhdistää. Yleisesti ottaen rikoskierteessä olevia nuoria kuitenkin yhdistää vahvasti päihteet.
Mitä tulee jengiytymiseen, ei Helsingissä olla havaittu sillä tavoin järjestäytyneitä alaikäisten ryhmiä, joilla olisi johtosuhteet, tunnukset ja he olisivat vallanneet jonkun tietyn alueen. Toki kyse on myös sinänsä semanttisesta asiasta, että kutsutaanko vaikka puolenkymmenen pojan ryhmää katujengiksi, jos he esimerkiksi syyllistyvät enemmän tai vähemmän samassa kokoonpanossa muutamiin ryöstöihin. Järjestäytyneestä toiminnasta meillä ei kuitenkaan ole alaikäisten kohdalla havaintoja. Parikymppiset sitten erikseen.”
Onko mielessänne nuorten hyvinvointiin liittyen asioita, joista pitäisi puhua enemmän?
”Korona-aikana lasten ja luonnollisesti myös aikuisten mielenterveysasiat ovat olleet korostetusti esillä. Järkevän tekemisen puute ja toimettomuus vaikuttavat varmasti omalta osaltaan tilanteeseen.
Itse olen halunnut nostaa esille jo ennen koronaa lastensuojelun mahdollisuuksia puuttua sijoitetun lapsen toimintaan. Sijoituspaikoista hatkataan aivan liian usein ja pelkästään Helsingissä hatkahakuja on noin 800 vuosittain. Yksi syy tähän on lastensuojelun riittämätön resursointi, mutta myös se, että lastensuojelulain rajoitustoimet eivät ole riittävät. Tosin sieltä löytyy erityisen huolenpidon jakso, mutta sinne on pitkät jonot ja pääsy hitaahkon prosessin takana.
Lisäämällä voimavaroja tähän voitaisiin välttää vähintään muutamien lapsien päätyminen vangittavaksi. Luonnollisesti asiat pitäisi ratkaista aina ensisijaisesti ennalta estävin toimin, mutta kaikille ne eivät riitä, joten tulee olla myös riittävän tehokkaita toimia puuttua vaativampiin tapauksiin.”
Millaisilla toimilla nuorten hyvinvointia ja erityisesti huonosti voivien / rikollisuudella kipuilevien nuorten tilannetta voitaisiin tukea yhteiskunnan tasolla? Millaisia muutoksia te poliisina haluaisitte nähdä?
”Poliisina haluaisin tietysti nähdä mahdollisimman vähän rikoskierteessä olevia lapsia. Lähtökohtana voidaan pitää, että meillä on erilaisia viranomaisia ja sidosryhmiä ihan riittävästi, mutta heidän yhteistyö ja työntekijät itsessään tulee saada toimivaksi kokonaisuudeksi silloin, kun tiettyjen lapsien kanssa ilmenee haasteita.”
KAIJA APPLEQVIST-SCHMIDLECHNER, TUTKIMUSPÄÄLLIKKÖ, YHDENVERTAISUUSYKSIKKÖ, THL
Yhdenvertaisuusyksikkö tutkii ja tukee väestöryhmien yhdenvertaisuutta, osallisuutta, terveyttä ja psyykkistä hyvinvointia. Yksikkö kehittää mielenterveyspalveluita ja työllistymistä tukevia sote-palveluja ja osallisuuden edistämisen malleja.
Millaiselta nuorten hyvinvointi ja sen kehityssuunta yhteiskunnassamme teidän työnne valossa vaikuttaa?
”Keskimääräisesti nuoret voivat hyvin, tilastojen valossa monessa asiassa paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Tämä usein unohtuu, kun keskitymme pelkästään nuoriin liittyvään huolipuheeseen.
Nuoret ovat valveutuneita, aktiivisia ja keskimääräisesti tyytyväisiä elämäänsä. Aikaisempaan verrattuna nuoret käyttävät vähemmän päihteitä ja tupakointi on vähentynyt. Suhteet omiin vanhempiin koetaan hyviksi.
Toisaalta stressi ja koulu-uupumus vaivaavat yhä useampaa nuorta, etenkin tyttöjä. Opintoihin liittyvät paineet ja riittämättömyyden tunne koskettavat etenkin lukioikäisiä. Tämän lisäksi on joukko nuoria, joita yhdistää tietynlainen näköalattomuus ja osattomuus. Tämä ryhmä muodostaa sen osuuden nuorista, joihin pääsääntöisesti kohdistuu nuoriin liittyvä huolipuhe.
Nuorten hyvinvoinnista puhuttaessa voidaan puhua polarisaatiosta eli hyvinvointi on maassamme jakautunut. Suurin osa kuuluu hyvinvoivien ja pieni osa pahoinvoivien nuorten ryhmään.”
Onko nuorten hyvinvointiin liittyen asioita, joihin tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota?
”Huolipuhe kohdistuu yleensä ennen kaikkea siihen osaan nuorista, joilla on erilaisia hyvinvoinnin vajeita tai kasautuneita ongelmia. Tähän ryhmään liittyen korostaisin ennen kaikkea ennaltaehkäisevien toimien tärkeyttä.
Yhteiskunnassa tulisi kiinnittää enemmän huomiota mahdollisimman varhaiseen tukeen etenkin niille, jotka ovat haavoittuvassa asemassa ja vaarassa syrjäytyä tai kokea osattomuutta. Tämä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi tukea vanhemmuuteen, tukea lapsen koulunkäyntiin koulupudokkuuden ehkäisemiseksi ja harrastusmahdollisuuksien tarjoamista kaikille lapsille ja nuorille osallisuuden edistämiseksi. Yhteiskunnassa tulisi tämän lisäksi entistä voimakkaammin pyrkiä ehkäisemään kiusaamista.
Tunne- ja vuorovaikutustaitojen oppimiselle tulisi antaa entistä enemmän sijaa. Tällä kaikella voidaan tukea ja vahvistaa lasten ja nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia, myös pitkällä tähtäimellä.”
Onko suomalaisessa yhteiskunnassa kohdistettu mielestäsi riittävästi resursseja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen?
”Pääpaino on ollut niin sanotuissa korjaavissa toimissa, kun nuorten hyvinvointia pitäisi tukea siten, että ongelmia ei pääsisi syntymään tai niihin tartuttaisiin jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Kun ongelmat syvenevät ja pääsevät kasautumaan, on huomattavasti vaikeampaa – ja myös yhteiskunnalle kalliimpaa – yrittää korjata tilannetta. Frederick Douglasin sanoja lainaten, on paljon helpompi rakentaa hyvinvoivia lapsia ja nuoria kuin korjata rikkinäisiä aikuisia.
Nuorten hyvinvoinnin tukeminen lähtee liikkeelle jo perheiden tukemisesta. Esimerkiksi lapsiperheköyhyys ja vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmat varjostavat luonnollisesti myös lapsen ja nuoren hyvinvointia. Vähintään yksi luotettava aikuinen, mahdollisuus harrastaa sekä tarvittaessa tuki koulunkäyntiin suojaavat lapsen ja nuoren kasvua, kehitystä ja hyvinvointia jo merkittävästi.”
Millaisia muutoksia tulisi tehdä, että nämä nuoret, jotka nyt voivat huonosti, saisivat riittävästi apua ja tukea?
”Esimerkiksi erilaisiin mielenterveyden pulmiin pitäisi pystyä tarjoamaan tukea mahdollisimman lähellä arkea ja matalalla kynnyksellä. Tukea tulisi tarjota siellä, missä nuoret arkea viettävät. Koulujen rooli korostuu tässä yhteydessä. Perustason mielenterveyspalvelut kouluikäisille ovat tällä hetkellä riittämättömiä ja rakenteellisesti pirstaleisia. Kouluterveydenhuollolle tulisi saada enemmän resursseja ja välineitä tarjota varhaista tukea ja vastata sellaisiin mielenterveyspulmiin, jotka eivät välttämättä vaadi erikoissairaanhoitoa. Hyvin huolestuttavia viestejä kantautuu myös nuorisopsykiatrian tilanteesta, jossa hoitoa joutuu odottamaan aivan liian pitkään.
Nuorta pitäisi tukea kokonaisvaltaisesti, moniammatillisena yhteistyönä kokonaistilanne huomioiden. Nuorille on jo olemassa paljon erilaisia palveluita ja tukitoimia. Palveluiden kirjo on suuri ja palveluiden kenttä hyvin pirstaleiselta. Nuoren voi olla vaikea löytää oikeaa tahoa, minne ottaa yhteyttä ja mistä saada tukea. Ongelmana on myös tukea antavien eri ammattilaisten suuri vaihtuvuus.
Meillä on myös iso joukko nuoria, jotka olisivat selkeästi tuen tarpeessa, mutta eivät itse hakeudu tuen ja avun piiriin. Heitä ajatellen palveluilta tarvitaan jalkautuvaa otetta ja ketteryyttä.
Nostaisin esille vielä sen, kuinka nuori eri palveluissa kohdataan. Luottamus, läsnäolo, kuunteleminen sekä arvostava, positiivinen ja kannustava työote ovat avaintekijöitä onnistuneeseen kohtaamiseen.
Moniongelmainen nuori on elämänsä aikana useimmiten saanut pelkästään negatiivista palautetta itsestään. Huomion siirtäminen ongelmista ratkaisuihin ja voimavaroihin saattaa olla käänteentekevää.”
CHRISTIAN WENTZEL, ASEMAN LAPSET RY:N TOIMINNANJOHTAJA
Vuonna 1990 perustetun järjestön perustehtävänä on lasten ja nuorten turvallisen kasvun sekä perheiden hyvinvoinnin edistäminen ja syrjäytymisen torjuminen. Toimintamuotoja ovat esimerkiksi Walkers-toiminta, löytävä nuorisotyö, katusovittelu sekä K-0 – Kiusaamiseen puuttuva työ.
Järjestönne työ tehdään nuorten parissa, kaduilla ja siellä missä nuoret ovat. Millaiselta nuorten hyvinvointi ja sen kehityssuunta teidän työnne näkökulmasta vaikuttaa?
”Maailma on ajoittain monimutkainen paikka ja yhteiskunnan tempo on nykyisin aika nopea. Nyt me aikuiset olemme rakentaneet maailman, jossa näyttää siltä, että nuorten ahdistus tulevaisuuden suhteen on kasvamaan päin.
Nuoren pitäisi todella aikaisessa vaiheessa valita oikeat kurssit ja linjat, että ovet avautuvat jatkoa ajatellen. Osassa nuorista tämä aiheuttaa ahdistusta. Samalla kun pitäisi kasvaa ihmisenä ja löytää oma juttu, pitää myös tehdä tulevaisuuteen vaikuttavia, suuria valintoja.
Maailma muuttuu koko ajan. Suomi ei ole mikään oma saarekkeensa vaan se, mitä maailmalla tapahtuu, vaikuttaa myös meihin. Koronapandemia osoitti sen myös. Tulevaisuuden ennustaminen on monimutkaistunut todella paljon.
Kaikki tämä vaikuttaa myös nuoriin. Tuolla on nyt paljon nuoria, joiden vanhemmilta on mennyt pandemian takia työt alta. Poikkeustila vaikuttaa mielentilaan. Etäkoulukokeilu on ollut erityisen haastava. Siellä on paljon oppilaita, jotka ovat hoitaneet sen mallikelpoisesti, mutta erityisesti toisen asteen ammattiopinnoissa on ollut suuria haasteita. Opinnoissa, jotka ovat pääosin tekemällä oppimista, ammattitaitoja ei olekaan nyt päässyt harjoittelemaan paikan päällä ja työharjoittelut ovat olleet jäissä. Siellä kasvaa melkoinen tulppa, kun ihmisten opinnot eivät etene ajatellussa tahdissa. Kyllähän sellainenkin tuottaa paljon kysymysmerkkejä yksilön tulevaisuuden kohdalla.”
Millaisia viestejä teille kantautuu nuorilta itseltään?
”Keräämme kaikissa toiminnoissamme viestejä ja palautetta nuorilta, ja sitä kertyy valtavasti. Nuoret eivät toki ole mikään homogeeninen joukko. On paljon nuoria, joilla menee nykytilanteesta huolimatta hyvin. Mutta on myös nuoria, joilla menee huonosti.
Yksilötasolla ongelmat voivat olla mitä tahansa. Siellä voi olla haastavat kotiolot, hankaluuksia opintojen tai töiden löytymisen suhteen, päihdetaustaa, henkistä pahoinvointia tai haasteita oman paikan löytämisessä. Jos mennään syrjäseuduille, haasteena voi olla esimerkiksi se, ettei ole tarpeeksi tekemistä. Järjestönä tehtävämme on katsoa, miten voisimme olla hyödyksi ja tukena nuorelle, tai pitääkö nuori poluttaa jonkin tietyn tuen tai avun piiriin.
Mielestäni on kuitenkin tarpeen sanoa, että vaikka meillä on paljon haasteita, Suomi on edelleen hyvä maa olla nuori.”
Onko mielessänne asioita, joihin yhteiskunnassa tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota?
”Paljonkin. Ensinnäkin yhteiskunnassa pitäisi olla resursseja siihen, että lapsille, nuorille ja perheille voidaan tarjota heidän tarvitsemaansa tukea jo aikaisessa vaiheessa. Mitä aikaisemmassa vaiheessa voidaan lähteä työstämään muutosta, sen parempi.
Monissa kunnissa esimerkiksi lastensuojelu on tällä hetkellä ylityöllistetty, ja valitettavasti se saattaa näkyä myös niin, että tapaukset, jotka olisivat aiemmin johtaneet välittömiin toimenpiteisiin, jäävät tällä hetkellä tutkan ulkopuolelle. Se on iso haaste.
En henkilökohtaisesti usko, että tälle toimialalle olisi tulossa tulevaisuudessa enää hirveän paljon enempää rahaa nykyisen päälle. On tarkasteltava sitä, miten nykyisiä toimintamalleja ja systeemejä voitaisiin tehostaa.
Ajattelen, että eri toimijoiden välistä yhteistyötä lisäämällä voitaisiin saada paljon aikaiseksi. Se koskee meidän tapauksessamme yhteistyötä sosiaalityön, opetuspuolen, nuorisotyön, viranomaisten ja muiden järjestöjen välillä.”
Onko suomalaisessa yhteiskunnassa kohdistettu tällä hetkellä riittävästi resursseja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen?
”Ainahan voisi tukea ja resurssoida lisää. Mutta haluan myös oikeudenmukaisuuden nimissä sanoa, että jokaisella on vastuu kriittisesti tarkastella, saadaanko niillä rahoilla, jotka meille on jo suotu, irti maksimaalista hyötyä. Ei voi aina huutaa lisärahan perään, mutta kyllä mekin tiedostamme, että voisimme laajentaa montaakin toimintamuotoamme tällä hetkellä.”
Millaisia muutoksia mielestänne tulisi tehdä, että nämä nuoret, jotka nyt voivat huonosti, saisivat riittävästi apua ja tukea?
”Se, että taataan nuorisotyötä tekevien toimijoiden resurssit, jotta tuolla olisi tarpeeksi ihmisiä tekemässä työtä siellä missä sitä tarvitaan.
Kaikkiin nopeisiin muutoksiin on tietysti hankala varautua, mutta kun näitä nopeita muutoksia kuitenkin tapahtuu, kaipaisimme mielestäni enemmän yhteen hiileen puhaltamista. Ja kuten sanoinkin jo aiemmin, mitä aikaisemmassa vaiheessa nuorille ja perheille voidaan tuottaa heidän tarvitsemansa tukitoimenpiteet, sen parempi.”
SATU RAAPPANA, SEKASIN KOLLEKTIIVIN TOIMINNANJOHTAJA
Sekasin-chat, Sekasin ryhmächat ja Sekasin Gaming Discordissa tarjoavat nuorille apua ja tukea verkossa. Sekasin Kollektiivia koordinoivat MIELI Suomen Mielenterveys ry, Suomen Punainen Risti, Setlementtiliitto sekä SOS-Lapsikylä.
Millaiselta nuorten hyvinvointi ja sen kehityssuunta teidän työnne näkökulmasta vaikuttaa?
”Tämä on ollut hyvin poikkeuksellinen vuosi. Ilman koronaa tilanne olisi varmaankin kovin erilainen, mutta nyt kun tätä poikkeuksellista aikaa on eletty yli vuosi, se kyllä näkyy. Ne nuoret, joilla oli ennestään haasteita mielenterveyden kanssa, voivat nyt entistä huonommin. Resilienssi ja tsemppaaminen loppuvat, eikä enää jakseta. Ne nuoret, jotka ovat pärjänneet muuten ihan hyvin, alkavat hekin olla turhautuneita. Näköala katoaa: loppuuko tämä poikkeusaika ikinä, mitä minulle tapahtuu, mitä opinnoilleni ja kaverisuhteilleni tapahtuu?
Poikkeustila vaikuttaa moniin elämän osa-alueisiin, joista nuorille erityisen tärkeitä olisivat toisten nuorten kohtaaminen, vertaiskontaktit. Niiden puute vaikuttaa kaikkeen: minäkuvaan, ajatukseen siitä mikä minusta tulee, miten minä toimin muiden kanssa… koko minäkuvan luomiseen.
Viime vuonna Sekasin-chattiin tuli 170 000 yhteydenottoa, ja luku on edelleen kasvussa. Tänäkin vuonna olemme ylittäneet viime vuoden luvut joka kuukausi. Viime vuonna mentiin noin 11 000 yhteydenottoyrityksen tasolla per kuukausi. Tänä vuonna luku on ollut 13 000 yhteydenoton tasolla heti tammikuusta lähtien. Onneksi viime vuonna käytiin edeltävään vuoteen verrattuna myös 50 prosenttia enemmän keskusteluita, eli olemme voineet myös kohdata nuoria enemmän. Tänä vuonna keskusteluita on taas enemmän kuin viime vuonna.
Näyttää siis siltä, että yhteydenottojen määrä vain kasvaa ja kasvaa. Sitä emme tiedä, johtuuko se koronasta vai jostakin muusta. Vaikka koulutamme koko ajan lisää väkeä, resurssimme eivät mitenkään riitä vastaamaan nuorten kysyntään.”
Onko mielessänne nuorten hyvinvointia koskien asioita, joihin yhteiskunnassa tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota?
”Ensinnäkin meidän toimintamme luvut kertovat jo selvää viestiä siitä, että nuoret haluavat ottaa yhteyttä tämän tyyppisiin palveluihin: netissä toimiviin, anonyymeihin, ilmaisiin palveluihin, jotka eivät edellytä diagnoosia vaan joissa riittää, että nuorella itsellä on kokemus siitä, että hän tarvitsee tukea.
Stigmaa näiden aiheiden ympäriltä pitäisi myös ehdottomasti vähentää. Nuorille täytyy viestiä, että jaksamisesta, mielenterveydestä ja esimerkiksi itsetuhoisuudesta on lupa puhua.
Kolmanneksi meidän palvelujärjestelmämme on edelleen kovin monimutkainen nuorelle, joka voi huonosti. Jokainen asia tapahtuu eri luukulla: päihteet yhdellä, mielenterveys toisella, seksuaaliterveys kolmannella. Lisäksi kaikissa näissä on rajoitetut aukioloajat, ja tuen saaminen voi olla haastavaa.
Palvelujärjestelmässämme voitaisiin tehdä asioita paljon kevyemmin ja etupainotteisemmin. Nyt nuorten on vaikea saada apua varhaisessa vaiheessa. Jos esimerkiksi jonottaa itsetuhoisten ajatusten kanssa useita kuukausia, se on aivan kohtuuton aika. Monissa tapauksissa varhaiset toimenpiteet voisivat aikaansaada sen, ettei erikoissairaanhoitoa tai raskaan psykiatrian työkaluja tarvittaisi lainkaan. Moni nuori tarvitsisi suhteellisen kevyttä tukea: ei lähetteitä tai arviointijaksoja vaan sitä, että joku kuuntelee.
Verkon ohella kouluympäristö on toinen, missä tukea pitäisi olla enemmän saatavilla, mutta tällä hetkellä niin ei ole.”
Onko yhteiskunnassamme kohdistettu tällä hetkellä riittävästi resursseja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen?
”Ihan itsestään selvästi ei, kun tilanne on tämä. Matalan kynnyksen palveluiden ohella myös psykiatristen sairaaloiden palvelut ovat kuormittuneet. Tilanne on selvästi aliresurssoitu. Meidän näkökulmastamme resursseja tarvittaisiin myös hyvin varhaisen vaiheen tukeen, jotta näitä vakavampia seurauksia ja avuntarvetta voitaisiin ennaltaehkäistä.
Koronatilannekaan ei ole vielä ohi, vaikka se alkaisikin kohta hellittää. Nuorten täytyy vielä palata elinympäristöihinsä: kouluun, opiskelemaan ja harrastuksiin. Ei ole itsestään selvää, että tämä sujuu yhtä näppärästi kuin aikuisilta, jotka vain iloitsevat, että pääsevät takaisin toimistolle.”
Näkyykö Sekasin Kollektiivin saamissa yhteydenotoissa se, mitä tukea kaipaavat nuoret itse toivoisivat?
”Nuoret toivovat, että heidät kuultaisiin ja nähtäisiin. He haluavat, että heidät kohdattaisiin.
Eniten saamamme palaute on, että kiitos kun uskoit minuun ja kiitos, että sinulla oli aikaa minuun. Valitettavan monella nuorella on kokemus siitä, että he ovat yrittäneet hakea apua, mutta heitä ei ole kuultu tai heidän paha olonsa ei ole ollut riittävästi. Tai että avun saaminen on ollut hankalaa ja vaikeaa, eikä nuori jaksa taistella sen eteen.
Nuoret täytyy ottaa tosissaan ja heidän viestejään täytyy kuunnella. Parasta, mitä me voimme tehdä, on ottaa heidät todesta. Voi kysyä, että mitä sinä tarvitsisit, että asiat olisivat paremmin, etsittäisiinkö ratkaisuja yhdessä? Milloin sinä jaksoit ja pärjäsit, muistatko mikä oli silloin toisin? Koska ihan jokaisesta löytyy voimavaroja ja hetkiä, kun ei ole mennyt niin huonosti.
Kaikista löytyy voimaa, jos vain viitsii kaivaa. Mutta monen nuoren kohdalla kukaan ei ole koskaan tehnyt niin.”
