Pamela Tola on puhunut nuorille melkein 15 vuotta. Alkujaan häntä pyydettiin mukaan Suomen lasten ja nuorten säätiön hankkeeseen, ja Tola oli siinä mukana pitkään.
Tola puhuu lapsille ja nuorille luovuuden voimasta ja miten sen voi löytää itsestään. Hän on jakanut rehellisesti kertomuksia oman nuoruuteensa kipupisteistä ja hankalista lähtökohdistaan.
Tola oli nousukiidossa oleva näyttelijä ja hänen tarinansa ajateltiin kiinnostavan nuoria. Niinpä Tola kiersi ympäri Suomea eri kouluissa kuin pölynimurikauppias kärryjen ja kantamusten kanssa, koska luennoilla tarvittiin myös äänentoistoa ja tekniikkaa kuvien näyttämistä varten.
”Usein joku laite ei toiminut ja välillä se oli yhtä kaaosta. Ja siinä sitä yrittää sitten kertoa oman raastavan elämäntarinansa ja toimia tsempparina usealle sadalle teini-ikäiselle, jotka istuvat laumoina jumppasalin lattialla. Kyllä siinä piti monta kertaa koota itsensä”, Tola muistelee nyt ja nauraa.
”Aloitan aina kertomalla kuka olen ja näyttämällä jonkun kohtauksen jostain elokuvastani. Usein se elokuva oli Tyttö sinä olet tähti. Pian sen jälkeen kerron, miten isäni kuoli ja äitini sairastui vakavasti, ja yleensä silloin suurin osa hiljenee ja pysähtyy todella kuuntelemaan.”
Ei pelkkää silkkiä ja samettia
Tolan tarkoitus on kertoa kouluilla omakohtainen tarina siitä, miten vaikeista lähtökohdista huolimatta elämä voi myös palkita. Eli miten voi tavoitella omia unelmiaan ja päästä lähemmäksi niitä – vaikka tausta ei olisikaan kovin silkkinen.
Yleensä rehellisyys Tolan mukaan. herättää vastakaikua. Vaikka oppilaita on paljon ja joidenkin voi olla vaikea keskittyä, niin Tola kyllä huomaa ne, joita hänen tarinansa koskettaa.
”Elämääni liittyvät asiat tulevat monelle melkoisena yllätyksenä. Useinhan ajatellaan, että lehden kannessa ja elokuvan pääosassa olevalla ihmisellä kaikki on varmasti tosi hyvin.”
”Hyvin ikävissä asioissa voi olla olemassa myös ne voimaannuttavat mahdollisuudet, joihin kannattaa yrittää tarttua.”
Tola oli 27-vuotias, kun hän ensimmäisen kerran puhui omasta lapsuudestaan nuorille. Tietysti hänestä oli nousevana elokuvatähtenä tehty useita lehtijuttuja, mutta toimittajille hän ei ollut kertonut vuosistaan lastenkodissa. Toimittajia Tola ei myöskään halunnut kouluille mukaan kuuntelemaan luentoja, vaikka sitäkin häneltä totta kai kysyttiin.
Hän halusi rauhoittaa jumppasalin tilaksi ja olla vain nuoria varten. Kokemukset eivät olleet vielä silloin julkisuudessa jaettavaksi tarkoitettuja. Ja olihan avautuminen aluksi vaikeaa myös hänelle itselleen, koska muistot koskettivat.
”Puhuminen oli aluksi vaikeaa. Nuorilta en kuitenkaan halunnut suojella itseäni ja yksityisyyttäni, sillä mietin, että jos yksikin nuori hyötyy minun tarinastani, se kannattaa. Näytin luentojen yhteydessä kuvia omasta lapsuudestani ja itsestäni lastenkodissa, kun aloittelin siellä 10-vuotiaana näyttelijänuraani”, Tola sanoo ja naurahtaa.
Kameran edessä esiintymistä ja tarinoiden maailmoissa liikkumista Tola harjoitteli juuri lastenkodissa.
Näyttelijä astuu ulos roolistaan
Esiintyminen teini-ikäisille ei ollut sama asia kuin elokuvassa näytteleminen. Eikä omien kokemusten kertominen käynyt myöskään terapiasta, vaikka Tola oli niitä paljon käsitellytkin.
”Oikeastaan päinvastoin. Suurelle nuorisojoukolle puhuminen ja oman trauman avaaminen on terapeuttisessa mielessä oikeastaan pahin mahdollinen vaihtoehto. Täysin omana itsenään oleminen ja altistaminen arvostelulle on aina riski. Sen ottamista täytyy harkita, koska esiintymistilanteessa kukaan ei kannattele sinua”, Tola sanoo.
”Näyttelijänä olen roolin takana, turvassa, jonain toisena henkilönä. Sitä tekee asiat ennalta sovitulla tavalla ja päivän päätteeksi poistuu. Siinä tilanteessa ei kohdata omana itsenään toisia ihmisiä. Tästä syystä monet näyttelijät ovat kiusaantuneita olemaan oman itsenään missään. Ja kyllä se oli vaikeaa minullekin, erityisesti nuorempana.”
Eikä vielä 10–15 vuotta sitten ollut niin paljon tapana puhua omista traumoista tai vaikkapa masennuksesta, Tola muistuttaa. Nykyään julkisuuden ihmiset tekevät sitä paljon enemmän. Tola on myös halunnut purkaa myyttiä julkisuuden hohdokkuudesta. Hän tietää, että monet nuoret haaveilevat olevansa tunnettuja ja menestyneitä, mutta eivät ehkä tajua sen varjopuolia.
”Se on mielestäni hyvä asia. Silloin yksittäiset ihmiset eivät nouse yli-ihmisiksi tai kiiltokuviksi, vaan myös omat heikkoudet ja vaikeudet on mahdollista avata.”
Armoton sisäinen puhe
Toukokuun alussa Tola päivitti Instargam-tililleen kuvan junasta. Kuvatekstissä hän kertoo käyneensä Turun perhetukikeskuksessa puhumassa ”unelmista ja sisäisestä puheesta”. Tola uskoo vahvasti, että hänen työllään on tarkoitus, ja hän haluaa kääntää niin monia – myös häntä itseään toisinaan – riivaavaan lannistavan sisäisen puheen kannustavaksi.
”Koko juttuni perustuu keskeneräisyyden hyväksymiseen ja itsensä kohtaamiseen sekä siihen, että on riittävän hyvä juuri sellaisena kuin on. Ja kun on niitä vaikeimpia hetkiä, on mahdollista yrittää löytää jotain iloa tuottavaa.”
Tolalle iloa tuotti lapsesta saakka näytteleminen. Hän uskoo, että lastenkodissa alkanut ja myöhemmin perhekodissa jatkunut esiintyminen kameralle ja fiktiivisten tarinoiden suunnittelu auttoi häntä eteenpäin – ehkä jopa pelastikin.
”Ne hetket, kun sain tehdä omia elokuvia ja ohjelmia, olivat iloisia. Mielikuvitusmaailma oli varmasti pakokeino todellisuudesta, mutta se oli hyvä asia.”
Vaikka lastenkoti oli ympäristönä ahdistava, hän sai kipinän näyttelemiseen juuri siellä. Se jos mikä on synkän pilven kultareunus.
”Hyvin ikävissä asioissa voi olla olemassa myös ne voimaannuttavat mahdollisuudet, joihin kannattaa yrittää tarttua.
Traumat ja huono itsetunto eivät silti jätä rauhaan, ellei niitä käsittele. Tola sanoo, että näyttelijänä voi olla hetken aikaa helppoa, kun voi olla joku toinen eikä tarvitse kohdata itseään. Mutta mikään suoritus tai saavutus ei voi täyttää vaillinaisuuden tunnetta.
”Sellainen kokemus itsellenikin lapsuudesta jäi ja sitä minä yritin pitkään täyttää ulkoisilla asioilla. Elin näyttelemiselle. Se oli koko maailmani. Samaan aikaan ahdistuin, koska vertasin itseäni toisiin. Mikään ei riittänyt ja minulla oli koko ajan paha olla. En kestänyt paineen tunnetta siitä, että kaikki muut ovat minua parempia, enkä osannut olla itselleni armollinen.”
Tola saavutti oman unelmansa parikymppisenä. Hän pääsi Teatterikorkeakouluun ja näyttelemään päärooleja. Sisäinen lannistava puhe oli kuitenkin niin masentavaa, että 23-vuotias Tola päätti lopettaa näyttelemisen.
Ovatko unelmasi varmasti sinun unelmiasi?
Unelmiin ja niiden tavoitteluun liittyy tärkeä asia, josta Tola haluaa nuorille puhua.
”Unelmat ja haaveet ovat hienoa asia, ja niitä pitää olla. On uskallettava tavoitella positiivista tulevaisuutta ja nähdä itsensä saavuttamassa asioita. Kannattaa silti miettiä: ovatko ne unelmat oikeasti omassa sydämessä ja aitoja ilon aiheita, vai tulevatko ne jostain ulkopuolelta?”
Ulkopuolelta tuleva menestys ei Tolan mukaan voi koskaan tehdä onnelliseksi tai parantaa heikkoa itsetuntoa, koska toisten kanssa kilpailulle ei tule loppua.
”Se ei tehnyt minua onnelliseksi. Minulla ei ollut itseni kanssa hyvä olla, joten silloin mikään mukaan ei voinut parantaa oloani. Tuollaisessa tilanteessa ihminen ei voi aidosti nauttia mistään.”
Lopulta Tola lakkasi ruoskimasta itseään ja opetteli olemaan armollisempi. Muutamia vuosia se vei, ja sen jälkeen Tolan suhde näyttelemiseen muuttui. Hän luopui ajatuksesta, että näytteleminen olisi kaikki kaikessa – se ei ollut yhtä kuin hän itse tai hänen arvonsa mitta.
”Tajusin, että elämässäni pitää olla jotain muuta. Minun piti ikään kuin päästää irti näyttelemisestä. Löysin muita kiinnostavia asioita ja perustin perheen. Löysin ympärilleni ihmisiä, jotka tykkäsivät minusta juuri sellaisena kuin olin. ”
Ota vastaan hyvät asiat
Nykyään Tola näyttelee ja hänet tunnetaan myös elokuvien Teräsleidit ja Swingers sekä tv-sarjan Mädät omenat ohjaajana. Ja edelleen hän kiertää puhumassa nuorille ympäri Suomea. Hän on esimerkki siitä, ettei vaikea ja jopa traumaattinen lapsuus sanele koko elämää. Hyviäkin asioita voi tapahtua.
Siihen liittyy Tolan mukaan yksi kriittisimmistä asioista: onnistumisten hyväksyminen on traumatisoituneelle ihmiselle suuri askel. Usein mielen valtaa silloin epäusko ja jopa alitajuinen tarve panna kaikki pirstaleiksi. Ei tämä ole minua varten!
”Tällaisia nuoria on vaikea auttaa. Jos ei ole lapsena saanut hyviä ja turvallisia kokemuksia, ne eivät ole tulleet tutuiksi, eikä nuori osaa tunnistaa niitä myöhemmin. Jos hyvät asiat tuntuvat vierailta ja oudoilta, nuori ei myöskään osaa hakeutua niitä kohti. Tai ihmisiä kohti, jotka voisivat auttaa.”
Silloin nuori voi Tolan mukaan turvautua esimerkiksi päihteisiin, koska ne tarjoavat nopea ja turruttavan helpotuksen. Mutta se ei ole sitä, mitä silloin tarvittaisiin.
Tola kertoo, että myös hänen on ollut vaikea ottaa vastaan hyviä asioita. Välillä paine vääristää kuvaa itsestä, nakertaa itsetuntoa ja saa epäilemään toisia ihmisiä. Usein kyse omista epäterveellisistä puolustusmekanismeista.
”On hyvä pystyä erottelemaan, mihin asioihin pystyy vaikuttamaan ja mihin ei. Yksi elämän tärkeimmistä jujuista piileekin juuri siinä: en voi vaikuttaa siihen, mitä minulle tapahtuu tai tapahtui lapsena, mutta voin valita, miten suhtaudun siihen ja millaisiin asioihin keskityn.”
Kuka?
Pamela Tola
Syntynyt Ruotsinpyhtäällä 1981.
Valmistunut teatteritaiteen maisteriksi 2008.
Opiskellut myös tanssiterapiaa ja vyöhyketerapiaa.
Esiintynyt mm. elokuvissa Paha maa (2005), Tyttö sinä olet tähti (2005), Napapiirin sankarit -trilogia (2010, 2015, 2017), Härmä (2012) ja Aurora (2019) sekä tv-sarjoissa Kimmo (2010 ja 2017), Kolmistaan (2017–2018) ja Karppi (2018–2021).
Omia ohjauksia elokuvat Swingers (2018) ja Teräsleidit (2020) sekä tv-sarjaa Mädät omenat (2021).
Kolme lasta.
Asuu Helsingissä.
