Tyttö sinä olet vahva -blogin kirjoittaja Minna Ahmonsaari, 38, on pitkän linjan kampaamoyrittäjä, entinen kilpaurheilija, personal trainer ja sairaanhoitaja-diakonissa.
Tänä päivänä Minnan olemus viestii itsevarmuutta, mutta siitä on maksettu kova hinta.
Hyvästä itsetuntemuksesta kertoo myös se, että haastattelun aluksi Minna pyytää anteeksi tapaansa vältellä joskus katsekontaktia puhuessaan syvällisemmistä asioista.
”Olen niin visuaalinen, että alan helposti kiinnittää huomiota epäolennaisiin asioihin, kuten esimerkiksi silmämeikkiisi, niin älä loukkaannu, jos en katso puhuessani sua silmiin”.
Ihanan tiedostavaa.
Tumma tyttö tuppukylältä
Tummaihoinen afrotukkainen tyttö valittiin ala-asteen liikuntatunneilla aina viimeisenä joukkueeseen. Puoliksi Suomesta ja puoliksi Tansaniasta juuret omaava Minna oppi varhain, että hänen ihonvärinsä merkitsi huomiota. 80-luvun Iisalmessa erilaisuuden pelko näkyi kiusaamisena. Koulumatkalle vaanimaan jääneet pojat huutelivat, kiikuttivat ilkeitä kirjeitä postilaatikkoon ja antoivat lumipesuja. ”Pakolainen, neekeri, mutakuono, ruskuainen, mutiainen.” Nukkumaan mennessään pieni partiolaistyttö haaveili hiustensa suoristuvan yön aikana.
Minna puhuu kiusaamisesta suorasukaisesti ja kylmän viileästi, mutta kosteat silmät paljastavat koetun kivun.
”Kehittelin kotona itse erilaisia hiustensuoristusaineita, kun yritin epätoivoisesti olla muiden kaltainen”, Minna muistelee.
”Siihen aikaan ei ollut samanlaisia välineitä puuttua koulukiusaamiseen mitä nykyään. Kiusaaminen otettiin puheeksi joskus ohimennen. Onneksi asian vakavuuteen on herätty ja sen mahdollisesti hyvinkin tuhoisat seuraamukset tiedostetaan tänä päivänä aivan eri tavalla.”
Nämä kiusaajat ovat juntteja täällä tuppukylällä, en kuulu tähän porukkaan, et pitäkää traktorinne.
Rakastava äiti jaksoi valaa uskoa, että Minna on paljon coolimpi kuin kiusaajat. Hän kertoi tummuuden takana olevan voimaannuttavan tarinan.
”Äitini kertoi minulle, että isäni asuu aivan Kilimanjaro-vuoren juurella Tansaniassa, Moshissa. Muistan, että jo tuolloin lapsena ajattelin, että vielä jonain päivänä valloittaisin tämän vuoren.”
Tämä unelma toteutui tammikuussa 2020, kun Afrikan mantereen korkein vuori kutsui kovaa.
”Kaikenlaisia juttuja sitä on tullut tehtyä, missä on vaadittu itsensä voittamista ja äärirajoille menemistä, mutta Kilimanjaron valloitus oli kyllä ehdottomasti elämäni rankin ja ikimuistoisin kokemus. Se oli jonkinlainen henkilökohtainen voitto. Ajattelin, että omistan vuoren valloituksen isälleni. Hän on vanha ja halusin tehdä tämän hänen elinaikanaan.”
Minnan isä opiskeli aikoinaan Saksassa ja erikoistui Suomessa lääkäriksi. Sitten hän muutti takaisin Tansaniaan.
”Isäni ei ole kuulunut lapsuuteeni muutoin kuin satunnaisten kirjeiden muodossa. Swahilia osaan jonkun verran, olen opetellut sitä aikuisena.”
Minna kävi Tansaniassa ja Sansibarilla lomalla ensimmäisen kerran 2006. Isä ja kuusi sisarusta löytyivät kuitenkin vasta neljä vuotta myöhemmin.
”Se oli valtava lahja. Sukulaisten löytyminen teki minut kokonaisemmaksi. Isän vaimo otti minut avosylin vastaan osaksi perhettä. Kulttuurin sydämellisyys on siellä aivan ylitsepursuavaa. Tansania on isänmaani ja nautin siellä käymisestä ja siitä, että voin kuulua kahteen erilaiseen kulttuuriin. Tämä on suuri rikkaus, vaikka tie tasapainoon onkin ollut pitkä.”
Like Lola
Kiusaamiselta pahinta kärkeä blokkasi äidin lisäksi myös Minnan oma vankka ystäväpiiri, jo alakoulu ajoilta lähtien. Teini-iässä koulukiusaamisen koulima Minna alkoi ystävien tuella oivaltaa, että tummaihoisena olo voikin olla ihan siistiä.
”Katselimme paljon MTV:tä ja ajattelin, että minähän olen kuin nuo tytöt tuolla. Suojauduin kiusaamiselta ajattelemalla, että kiusaajat ovat juntteja täällä tuppukylällä, en kuulu tähän porukkaan, pitäkää traktorinne.”
14-vuotias Minna alkoi saada uudenlaista huomiota ihonvärinsä takia. Häntä verrattiin Universumin kolmanneksi kauneimpaan Lola Odusogaan, joka oli valittu myös Miss Suomeksi ja Miss Skandinaviaksi. Luonnostaan hoikka, pitkä ja näyttävä Minna laitettiin mallikurssille, ja positiivinen huomio kasvoi.
”Toki se oli hieman kyseenalaistakin, että miehet lähestyivät minua nimenomaan erilaisuuden innoittamana. Oltiin uteliaita olemaan tummaihoisen kanssa.”
Pienestä kaupungista pois pääseminen ja oma kampaamo olivat Minnan tuolloiset päätavoitteet. Hän selvitti peruskoulun ja pääsi opiskelemaan haaveammattiinsa kampaajaksi.
”Kukaan kampaaja ei silloin Iisalmessa osannut käsitellä afrohiuksia, mikä varmasti osittain ohjasi minut ensimmäisen ammattini pariin. Nautin siitä, että sain kohentaa myös muiden ulkonäköä.”
Valmistuttuaan Minna muutti Jyväskylään ensin sopimusyrittäjäksi. Isommalla paikkakunnalla hänen oli heti helpompi hengittää. Vähän myöhemmin haave omasta kampaamosta toteutui, ja elämä vaikutti olevan muutenkin mallillaan.
”Jyväskylässä oli paljon ulkomaalaisia, sekä opiskelijoita ja maahanmuuttajia. Koin olevani turvallisemmilla vesillä. Erilaisuus toi positiivista buustia ja huomasin, että jäin ihmisten mieliin myös hyvässä. Sain kokemuksen, että ulkonäkö on se juttu, millä voin tätä maailmaa valloittaa.”
Mutta se ei ollutkaan pelkästään hyvä asia. 1990-luvulla langanlaiha Kate Moss vaikutti kauneusihanteisiin vaarallisesti. Laihuutta ihannoitiin ja se symboloi sairaalloisesti menestystä. Ja menestyshän on monesti paras kosto kiusaajille. Minnalle se oli vaarallinen vääränlainen viesti.
”Laihuuden ihannointi on varmasti iso syy siihen, miksi sairastuin 17-vuotiaana syömishäiriöön. Muistan lukeneeni Trendistä jutun bulimiasta ja innostuin kokeilemaan. Siitä tulikin sitten tosi vakava juttu. Lihavuus oli miestäni pahinta, mitä ihmiselle voisi tapahtua. Nyt tuntuu ihan käsittämättömältä, miten pinnallisesti olen ajatellut, mutta näin kuitenkin oli.”
Sekamuotoinen syömishäiriö hallitsi Minnan elämää muutaman vuoden ajan. Ulkonäön vuoksi lapsena syrjitylle Minnalle oli luonnollista hakea hyväksyntää nimenomaan kehon kautta. Myös ajautuminen fitneksen pariin vuonna 2010 tuntuu nyt loogiselta jatkumolta tämän tarpeen tyydyttämiseksi. Minna eli ja hengitti fitnestä kolme vuotta. Hän sai Puman sponsoriksi, kilpaili ja menestyikin, vaikka laji oli syömishäiriön sairastaneelle iso riski.
”Fitness on kilpailukaudella tavallaan tosi ortoreksista, ja onhan siinä sellainen kehomysdorfia koko ajan päällä, mutta minun piti kokea se. Siinä kun tuntee joka ikisen solunsa, niin itsetuntemus kasvaa. Vaikka siinä ollaan nimenomaan kehon kanssa esillä koko ajan, se kontrolli opetti myös hallitsemaan mieltä. Opin kaikella sillä henkisellä työllä hyväksymään itseni myös kisakauden jälkeen.”
Silti Minna ei välttämättä suosittelisi lajia kenellekään. Mutta jos palo on, on tanssit tanssittava.
”En halua antaa fitneksestä liian negatiivista kuvaa. Tavallaan se on myös tosi hienoa ja kiehtovaa. Varsinkin bodyfitness, joka oli mun päälaji. Symmetriaa, lihaksikkuutta, harmoniaa. Se on omanlaistaan urheilutaidetta. Mutta onhan se jotenkin tosi sairasta, miten lajissa arvotetaan ihmisiä kehon perusteella. Yleensä lajin sisällä kyllä ymmärretään ulkoistaa keho erilleen ihmisarvosta, mutta lajin ulkopuolelta sai kuulla jatkuvaa hehkutusta. Valtaisat kehut ulkonäöstäni tuntuivat toki hyvältä, mutta samalla mietin, että koska olen timmi, niin nytkö olen arvokas? Ymmärsin, että siinä on jotain todella pielessä.”
Tärkeät vaikeat tägit
Minna opiskeli personal traineriksi 2014, mutta nämä työt jäivät satunnaisiksi Helsinkiin muuton ja uusien tuulien myötä. Tällä hetkellä Minna tekee psykiatrista hoitotyötä syömishäiriöisten parissa. Jo työnsä takia Minna on oppinut valitsemaan aiheeseen liittyvät sanansa tarkkaan. Vastuun painon kuulee harkitussa ja hitaassa puhetyylissä. Väärinymmärrysten välttämiseksi Minna välttää myös käyttämästä suosittua kehopositiivisuus-hästägiä.
”Tunnistan ihmisissä helposti lihavuuden pelkoa yhä nykyäänkin. Tällä hetkellä olen aika muodokas. En sanoisi, että olen varsinaisesti lihava, mutta kurveja kuitenkin löytyy. Olen myös ollut hyvin hoikka ja hyvin timmi. Olen ollut kaiken kokoinen elämäni aikana. Nyt ymmärrän hyvin, että ihmisen paino tai ulkonäkö on sivuseikka. Silti en ole katsonut asiakseni lähteä puhumaan kehopositiivisuuden puolesta, sillä siinäkin on vaaransa tökätä muurahaispesään.”
Kehopositiivisuusaatteen ideana on, ettei paino määritä kenenkään ihmisarvoa, ja että minkä tahansa painoinen saa näkyä ja olla itsestään ylpeä. Sen mukaan jokaisella on oikeus olla positiivinen omassa kehossaan, oli se sitten terveysriski tai ei.
Aiheesta kohistiin taannoin, kun liikunta-alan vaikuttajat alkoivat muistutella kehopositiivisuuden terveysriskeistä ja sanasota somessa oli valmis. Terveyttä arvostavalta Minnalta löytyy kuitenkin ymmärrystä aatteelle.
”Kohu oli ihan turhaa vastakkain ajattelua. Kehopositiivisuuden idea on, että vaikka paino olisi riski, niin sinun ei tarvitse silti inhota itseäsi. Arvostan toki terveyttä ja hyvinvointia korkealle, mutta jos ei vaan pysty laihduttamaan ja tilanne on uhka jopa mielenterveydelle sekä uhkaa aiheuttaa syömishäiriöitä, niin jollain tavallahan sitä on itsensä kanssa pystyttävä olemaan, ”, Minna toteaa.
Aihe on arka myös siksi, että Minna on jakanut kotinsa viime vuoden lokakuussa menehtyneen bloggaaja Eveliina Ylösen kanssa. Ylönen piti Queen of Eve -blogia ja tuli tunnetuksi erityisesti kehopositiivisuuden puolestapuhujana. Eveliina kirjoitti viimeisimmissä blogiteksteissään siitä, miten hänen on ollut helppo olla onnellinen, vaikka taistelikin syömishäiriön kanssa.
”Eve oivalsi kehopositiivisuuden ydinsanoman hyvin. Hän ei jäänyt surkuttelemaan sitä mihin koki ettei voi vaikuttaa, ja eli täyttä elämää loppuun asti, hyväksyen itsensä haasteineen. Hän oli siinä upea esimerkki meille kaikille”, Minna muistelee rakasta ystäväänsä.
Kehopositiivisuus ei tarkoita välinpitämättömyyttä terveydestä, vaan sitä, että itseään tulisi kyetä rakastamaan haasteidenkin äärellä. Jos Minnan pitäisi jokin tägi tämän aiheen tiimoilta ottaa käyttöön, niin se olisi #ryhtiratkaisee.
”Ihan sama millainen olet, mutta kanna itsesi ylpeydellä.”
Ääni kuuluville kohuitta
Tummaihoisiin kohdistunut poliisiväkivalta Amerikassa aktivoi Black Lives Matter -liikkeen maailmalaajuisesti keväällä 2020. #BLM on toinen tägi, jota Minna ei halua käyttää. Asia on hänestä ehdottomasti tärkeä, mutta joidenkin somevaikuttajien barrikadeille nousu asian puolesta hämmensi, ja tuntui jopa hieman tekopyhältä.
”Katsoin paremmaksi olla hiljaa. Vaarana on, että hyvät aatteet kääntyvät itseään vastaan, kun ihmiset rupeavat nostamaan itseään aatteella ratsastaen. Eräskin somevaikuttaja vuolaasti korosti tiedostavansa, miten etuoikeutettu on ollessaan valkoihoinen ja koulutettu. Vaikka lausunto oli varmasti tarkoitettu kunnioittavaksi, niin se särähti korvaan. Mistä te tiedätte miten etuoikeutettu minä olen? En koe olevani mitenkään vähemmän etuoikeutettu ollessani tummaihoinen, koulutettu ja Suomeen syntynyt. Olen monessa asiassa todella etuoikeutettu.”
Minna on onnistunut kääntämään erilaisuuden voitoksi ja on kiitollinen siitä, että on syntynyt erilaisena Suomeen.
”Jos olisin hukkunut massaan, en ehkä olisi saanut itseäni ilmaistua niin hyvin. Ilman erilaisuuttani tuskin myöskään olisin ollut niin määrätietoinen nuorena. Minut on aina myös muistettu. Ei ole tarvinnut montaa kertaa sanoa nimeä ainoana tummaihoisena joukossa. Olen melko helposti saanut ääneni kuuluviin.”
Minna ei loukkaannu, jos häneltä tullaan kysymään hänen juuristaan. Hänellä ei myöskään ole tarvetta teilata loukkaavan termin lipsahduksesta silloin, kun tarkoitusperät eivät ole tahalliset.
”En koe rasismina sitä, että reilusti kysytään mistä olen kotoisin, mutta tiedän kyllä ihmisiä, joita se loukkaa. Minusta ei myöskään ole rasismia, jos ei tiedä jotain määritelmää. Neekerinkin voi sanoa monella tapaa, esimerkiksi jokin Pihtiputaan pappa ei välttämättä tiedä muuta ilmaisua, eikä näin sanoessaan tarkoita pahaa.”
Sympatiaa riittää siis syrjäkylien tahattomalle syrjinnälle ja muutenkin Minna kokee, että kohtaa arjessaan enää hyvin vähän rasismia.
”Olen päättänyt pärjätä ja elää kuten kaikki muutkin uhriutumisen sijaan. Suomessa on hyvät edellytykset menestyä, vaikka olisi maahanmuuttaja. Toki minulla on etulyöntiasema, kun olen syntynyt täällä – tunnen kulttuurin ja puhun kieltä. Mutta alisteisen rasismi-kortin alituinen käyttö ei palvele ketään.”
Minnan suurin haave on olla äiti ja vaimo. Lisäksi häntä kiinnostaisi kouluttautua psykoterapeutiksi ja opiskella liikuntalääketiedettä. Yrittäjyys kiehtoisi häntä edelleen nykyistä somevaikuttajan työtä päätoimisemminkin. Näihin haaveisiin pääseminen ei kuitenkaan saa olla enää selviytymistaistelu.
”Koen, että olen selviytymistaisteluni jo taistellut. Ydinperhe ja vaimous ovat minulle korkeita arvoja, mutta olen harkinnut myös keinohedelmöitystä. Jos valitsisin sen luovuttajan, niin kyllä mä mustan ottaisin, sillä mun identiteetti on musta.”
Asu: Anne-Mari Pahkala, Korut: Anne-Mari Pahkalan ja Eero Hintsasen yhteinen SULA mallisto, Kengät: Christian Lacroix ja Giuseppe Zanotti / Klara Kivilahti, Meikki ja hiukset: Adore Beauty / Tiina Hukkanen
