SISUN SINFONIAA
Juha Riihimäki
Emilia Lahti on käynyt läpi elämässään kokonaisen vastoinkäymisten kirjon. Silti – tai juuri siksi – hänestä tuli uraa uurtava sisututkija.
Oletko käynyt jo juoksemassa? Tällaista tulee harvoin kysyttyä akateemiselta tutkijalta, ainakaan ihan ensimmäiseksi. Mutta sisututkija Emilia Lahdelta on pakko. Hän nimittäin aikoo juosta loppuvuodesta Uuden-Seelannin halki – kyllä, noin 2400 kilometrin matkan! Aikaa juoksuprojektiin menee 50 päivää, eli toisin sanoen Lahti juoksee yhden ultramaratonin päivässä. Taustalla ei ole pelkkä omien rajojen ylittäminen. Hän haluaa juoksemalla kasvattaa tietoisuutta lähisuhdeväkivaltaa vastaan, monet kokevat parisuhteessa väkivaltaista rajojen ylittämistä. Kampanjan nimi on Sisu Not Silence.
– Aamupäivä meni tutkimuspaperin kimpussa, sitä piti korjailla. Mutta olen menossa treenaamaan heti tämän haastattelun jälkeen. Juoksutapahtuman järjestäminen on niin suuri työ, etten osaa edes ajatella, mitä ensi keväänä on.
Aikaa keskusteluhetkelle on tunti. Liki kahden kuukauden maratonin suunnittelu ja siihen treenaaminen ei ole fiiliksestä kiinni, vaan aikataulu on tiukka. Samalla Lahti viimeistelee väitöskirjaansa. Sitkeä periksiantamattomuus ja hyvät aikataulut ovat olleet osa Lahden elämää nuoresta asti. Mutta milloin sisu astui kuvioihin?
LAHTI SUHTAUTUU sisuun ja sen käsitteen määrittelyyn vakavasti.
– Sisun kokemus on liukuva ja vaihtelee ihmisten välillä, ja se myös muuttuu harjoittelun myötä. Eli raja, jonka jälkeen juuri sisua tarvitaan, siirtyy kauemmaksi.
Kun Lahti joku aika sitten treenasi juoksemalla neljässä päivässä Helsingistä Turkuun, hän sanoo tarvinneensa sisua hyvin vähän, koska taustalla on hyvä juoksuhistoria. Sen sijaan moni itseään ihan kovakuntoisena pitävä olisi itkenyt tienposkessa, ravisuttanut irronneita kynsiä pois lenkkareista ja soittanut jonkun hakemaan pois.
Fyysisen kuormituksen sietäminen taas on aivan toinen asia kuin henkisen paineen. Oma toimintakyky voi vaihdella eri tilanteissa ja se vaikuttaa hyvin paljon.
– Kun pari vuotta sitten koin masennusta, silloin sain käyttää sisua ihan perusjuttujen jaksamista varten. Silloin tarvittiin syvää sisäistä voimaa.
Osaksi työtään Lahti kokee sen, että masennuksesta ja parisuhdeväkivallasta pitää voida keskustella avoimesti. Sen avulla voi löytyä energisoiva sisu lannistavan hiljaisuuden tilalle.
Sisuun voi suhtautua määritelmällisesti kahdella tavalla. Toinen tapa on juuri yllä kuvatun tapaan miettiä sitä tilannetta, missä fyysinen tai henkinen raja tulee ihmisellä vastaan.
Toisaalta sisu kulttuurisena käsitteenä ja suomen kielessä tarkoittaa mielenlaatua (mindset). Silloin tarkoitetaan asennetta, joka auttaa tarttumaan toimeen ja näkemään yli hetken haasteiden.
– Juostessani Helsingistä Turkuun tarvittiin loppumetreillä tuota ensimmäistä sisua, mutta tutkimuspaperin hiomisen kanssa on vaadittu asennetta, että nyt tämä kyllä tehdään.
Leikin laskeminen ja mustakin huumori ovat Lahden mielestä hyväksi, ne auttavat jaksamaan.
LAHTI ON soveltavan positiivisen psykologian maisteri, yksi Euroopan ensimmäisiä. Kyseessä on globaalistikin verrattain nuori suuntaus.
– Psykologiaa ja psykiatriaa on käytetty alunperin ihmisten vaikeuksien ymmärtämiseen ja hoitamiseen. Tapa on ollut reagoiva eli kun jotain on rikki, se pitää korjata.
– Toisen maailmansodan aikaan Yhdysvalloissa rintamalta tuli kotiin joukoittain henkisesti rikki olevia miehiä, jotka olivat itsemurhahakuisia ja traumatisoituneita. Näiden traumojen selvittämiseen valjastettiin kaikki mielenterveyspuolen ammattilaiset, jotka pystyttiin.
Lahden mukaan tämä vaikutti siihen, että kaikki tutkimusvarat ja resurssit menivät ihmisen vaurioiden ymmärtämiseen – sillä hinnalla, että ihmisen hyvinvoinnin tutkiminen jäi jalkoihin.
Tässä mielessä tiedemaailma liikkuu Lahden mielestä hiitaasti kuin iso laiva, sillä saatua suuntaa ei ihan hetkessä muuteta. Mutta sitten 1990-luvun lopulla tapahtui jotain.
Tutkimusprofessori Martin Seligman valittiin 1998 Yhdysvaltain psykologisen liiton (APA) presidentiksi. Hän oli kiinnostunut siitä, mikä saa ihmisen kukoistamaan, ja nyt hän sai äänensä ihan toisella tavalla kuuluviin.
– Hän sanoi, että ihmisen rikkinäisyyteen oli kiinnitetty huomiota liian kauan, vaikka ihmisen on mahdollista myös kukoistaa ja voida hyvin. Siitä lähti liikkeelle suuntaus, joka keskittyi juuri tähän. Ja on mieletöntä huomata, miten suuri tilaus sille oli.
Lahti tietää, että toisia tämä voi ärsyttää. Joidenkin mielestä oman onnellisuuden ja olemisen miettiminen on seurausta siitä, että ihmisellä on liikaa aika pähkäillä oman navan ympärillä tapahtuvia asioita.
– Sen miettiminen, miksi olemme täällä ja mistä olemme tulleet, on kuitenkin mahtava kyky ja tärkeä osa ihmisyyden syvintä ydintä. Pelkät kokemukset eivät kuitenkaan riitä, vaan asioita pitää pystyä tutkimaan ja mittaamaan. Siihen positiivinen psykologia tarjoaa mahdollisuuden tieteen sisällä.
VUONNA 2011 Lahti oli juuri silloin käynyt läpi – ja lopettanut – väkivaltaisen parisuhteen. Siinä meinasi käydä todella huonosti, ja Lahti on onnellinen siitä, että saa olla hengissä. Tämä kokemus laukaisi hänessä voimakkaan etsintävaiheen.
Silloin hän kuuli ensimmäisen kerran positiivisesta psykologiasta. Erityisesti siinä teki vaikutuksen puhe posttraumaattisesta kasvusta (post traumatic growth), johon toisinaan liittyy prioriteettien selkiytyminen ja syvempi kiitollisuus elämää kohtaan.
– Minulle muutos tuossa hetkessä suhteen jälkeen oli todella voimakas. En pystynyt katsomaan entistä elämää ja työtäni enää samalla tavalla. Lähdin etsimään, mikä minun juttu on.
Lahti asui silloin New Yorkissa ja oli pääkonsulin assistentti. Nyt hänestä tuntui, että psykologia veti, ja se oli ollut hänen rakkautensa lukion ensimmäisestä luokasta asti. Joku oli kuitenkin tullut matkalla väliin.
Nyt kuitenkin kävi niin, että tie takaisin psykologian luo löytyi. Melkoisen sattuman kautta. Kirjakaupasta fitnesskirjaa hakemassa ollut Lahti bongasi sattumalta Seligmanin kirjan, joka oli jätetty kunto-osastolle lojumaan.
– Kun aloin lukea kirjaa, tuntui kuin joku olisi lyönyt minua lapiolla päähän. Tiesin, että tässähän tämä vastaus oli.
MAISTERITYÖSSÄÄN SISUSTA Lahti pystyi hyödynsi omia kokemuksiaan – tai oikeastaan ne olivat kaiken lähtökohta.
Luonnontieteiden puolella käsitellään pääsääntöisesti numeroita ja tutkijan tulee olla täysin ulkopuolella tutkittavasta ilmiöstä. Kuitenkin vaikkapa sosiaalipsykologian puolella tutkijan rooli ja kokemukset voivat tietyissä metodisissa suuntauksissa olla varsin näkyviä.
Tällä tyylillä hän jatkaa parhaillaan väitöskirjansa kanssa.
– Olisi hassua toivoa ja olettaa absoluuttista objektiivisuutta, koska todellisuudessa tutkimus lähtee itsestä, omista intresseistä ja motiiveista, ainakin väitöskirjatasolla. Itse teen avoimesti toimintatutkimusta ja sen osana autoetnografiaa, jonka lähtökohta on tekijän mukana oleminen.
Yhtenä osana vätitöskirjaa on tuleva juoksuprojekti ja sen reflektointi tapahtuman aikana. Lahti tykkää haastaa perinteisiä tapoja toimia. Hän toivoo sitä, että omakohtaisia elämänkokemuksia käytettäisiin kimmokkeena vieläkin enemmän.
– Erityisesti itse koettu väkivalta joko lapsuudessa tai parisuhteessa kantavat mukanaan vahvaa tabun leimaa. Toiset saattavat arastella sen sanomista ääneen ainakaan tutkimuksessa, koska pelkäävät, että se vaikuttaa liikaa. Mutta vahvuus on juuri siinä, että omien kokemusten kautta pystyy esimerkiksi esittämään kysymyksiä, joita muuten ei ehkä osaisi.
– Itse näen, että oma elämä tuo työhön syvyyden, eikä aihetta katso vain kaukaa, ikään kuin jonkun linssin läpi. Se on ollut minulle tietoinen valinta.
MIKSI JOTKUT sitten kestävät traagisia ja järkyttäviä tapahtumia, ja pystyvät kaikesta huolimatta säilyttämään elämänilonsa, tai ainakin toimintakykynsä? Ja toiset luhistuvat parista takaiskusta. Tätä kysymystä myös Lahti on miettinyt pajon.
Hänen mielestä yhtä selkeää vastausta ei voida antaa. Kestävyys – tai hajoaminen – on monen asian yhteentulema.
– Siihen vaikuttavat luonteenpiirteet ja temperamentti aina lapsena vanhemmilta saadusta tuesta lähtien. Nykyään tiedetään, että ihminen tarvitse jonkin verran vastoinkäymisiä, että kyky ”ponnahtaa takaisin” vastoinkäymisistä kehittyy.
Mutta liikaa on kuitenkin liikaa, toisin kuin tuttu klisee kuuluu.
– Mikä ei tapa, se vahvistaa, niin kauan kuin se ei sitten enää vahvistakaan. Murtumispiste tulee kaikilla jossain vastaan.
Lahti muistuttaa, ettei hän tai kukaan voi tietää, millaiseksi olisi kasvanut ilman eletyn elämän kokemuksia ja siihen kuuluneita haasteita. Jonkinlaista analyysia voi kuitenkin tehdä. Aina kun ihminen käy läpi jotain, mistä selviytyy, aivot ja mieli muistavat sen myöhemmin.
On siis hyödyllistä opetella tekemään vaikeita ja työläitä asioita, eikä aina valita sitä helpointa tietä kulkea. Erilaisten vaikeuksien voittaminen kasvattaa vähitellen ja palkitsee tulevaisuudessa.
– Siitä jää kokemusjälki. Tämän takia juoksu on hyvä esimerkki. Treenaaminen vaatii säännöllisyyttä vaikka sataisi eikä huvittaisi. Ja kun pienessä mittakaavassa suoriutuu päättäväisyydellä, se vahvistaa tulevaisuutta varten, sitten kun ihminen oikeasti törmää pahoihin juttuihin.
Lahti uskoo, että omat pienenä alakouluikäisenä tyttönä läpi käydyt koulukiusaamisvaiheet kasvattivat häntä myöhempää sisua varten.
Hän muistaa edelleen kynät ja kumit, jotka lensivät hänen päälleen etupulpettiin. Samoin kuin sen, miltä tuntui puolisokeana etsiä silmälaseja vessanpöntöstä. Hän ei itkenyt, vaikka pelkäsi.
– Mutta miksi se kasvatti juuri minua? Joku toinen olisi voinut lamautua täysin, Lahti pohtii.
– Uskon yhdeksi syyksi sitä, että esimerkiksi isäni tuki minua. Kun kerroin, että minua kiusattiin, isä tuli hakemaan minut moottoripyörällä ala-asteelta. Hänellä oli mieletön prätkä ja punainen parta, ja kaikki lapset olivat ihan ihmeissään. Hän antoi vaikutelman, että jos yksikin koskee hänen likkaansa, niin täältä pesee, Lahti nauraa.
Sen jälkeen siellä koulussa ei enää kukaan kiusannut.
Tämä korostaa Lahdelle toisten puolustamisen tärkeyttä. Ihmisinä me voimme tehdä näin. Vaikka vanhemmat erosivat silloin, kun Lahti oli viisi, hän on aina tuntenut molempien lujan rakkauden. Sellainen on kantanut tähän päivään saakka, vaikka matkallaan Lahti on meinannut särkyä.
ENNEN KUIN Lahti tapasi lopulta väkivaltaiseksi paljastuneen entisen poikaystävänsä, hän eli onnellista, itsenäisen ja terveellä itsetunnolla varustetun naisen elämää. Kaikki oli mahdollista. Mutta vain hetken.
Suhteen alkuvaihe oli kuin missä tahansa parisuhteessa. Kaikkia puoliaan mies ei itsestään paljasta, tai sitten Lahti ei niitä aluksi huomannut.
– Suhteeseen tuli mukaan vallankäyttöä, manipulointia ja henkistä lannistamista. Aluksi pidin puoleni henkistä tönimistä vastaan, mutta sitten sitä alkoi käyttäytyä itse väistellen. Ihmisen mieli pyrkii ensisijaisesti säilymään elossa.
Tämä tarkoitti sitä, että Lahti alkoi olla varuillaan. Hänen aivonsa ”skannasivat” ympäristöä kaiken aikaa ja etsivät koko ajan mahdollisia uhkaavia vaaran paikkoja. Kun navigointi ailahtelevan ihmisen kanssa osoittautui mahdottomaksi, hän lamaantui.
– Sitä kutsutaan opituksi avuttomuudeksi. Ilmiö liittyy autonomian tunteen menettämiseen ja sen esitteli aikoinaan Martin Seligman. Niin käy ihmiselle, joka ei voi luottaa siihen, että omalla käytöksellä olisi merkitystä. Sen jälkeen yrittää vain selvitä hetkestä toiseen, ja kun tuntee olonsa liiskatuksi, ei pääse poiskaan. Ja uhkailu oli sellaista, ettei välttämättä olisi uskaltanutkaan.
Henkinen töniminen muuttuu väkivallaksi. Suhteeseen tulee mukaan nimittelyä, kuristamista ja lyömistä. Jonkin aikaa Lahti yrittää piilotella pahaa oloaan ja lyömisen jälkiä.
Lopulta Lahti soittaa poliisin kotiinsa. Hän tekee ilmoituksen miehestään ja käy lääkärissä tutkimuksissa. Vaikka hän tietää tehneensä oikein, olo on paha ja arvoton, liiskattu.
Lahti on nyt kuullut satoja kertomuksia väkivallasta parisuhteessa. Ja yksi asia saa hänet edelleen näkemään punaista.
– Toiset saattavat sanovat edelleen, että suhteessa oli vain henkistä väkivaltaa, ei fyysistä. Niitä ei voi missään nimessä erottaa, väkivalta on väkivaltaa, eikä kumpikaan ole toista vähempiarvoista.
– Ja usein henkinen on petollisempaa, koska muut eivät sitä näe. Silloin ihminen saattaa jäädä vielä pitemmäksi ajaksi parisuhteeseen ennen kuin tajuaa, että jumaliste, en minä ansaitse tällaista.
Henkistä tai fyysistä väkivaltaa kokee parisuhteessa kolmasosa naisista samoin kuin joka seitsemäs mies.
TOINEN SINFONIA elämässä käynnistyi, kun suhde päättyi, Lahti kertoo.
– Muutin oikeastaan kaiken. Kipu, viha ja pettymys toimivat mielettöminä moottoreina. Juuri mikään ei jäänyt ennalleen.
Hän vertaa kokemusta raketin ampumiseen ilmakehän läpi. Lähtölaukaisu tarvitsee valtavan määrän energiaa.
– Elämä on kuitenkin pitkän matkan suoritus, joten jossain vaiheessa pitää siirtyä hitaammin palavan energian tilaan, jotta jaksaa seuraavat vuosikymmenet. Alun jälkeen piti miettiä elämän tarkoitusta, miten haluan palvella ja rakastaa muita ihmisiä, ja mikä on minun visioni.
Tämän selkiytyminen on vienyt Lahden hänen lempiaiheeseensa. Hän haluaa, että suomalaisessa kulttuurissa häpeästä, kyräilystä ja toisten nolaamisesta päästäisiin eroon – epäonnistumisen pitää olla sallittua kaikille.
ETELÄ-POHJANMAAN KASVATTINA Lahti tietää, millainen on pätemisen kulttuuri, ja miten tärkeä asia on se, että kulissi näyttää hyvältä.
– Ja taitaa sellainen näkyä ihan kaikkialla muuallakin, Lahti nauraa.
Hänestä suomlaisten suhte työhön ja tekemiseen on vaikea ja vaatii koko ajan oudossa välitilassa kärvistelyä.
– Suomessa ei saa epäonnistua, mutta ei täällä kyllä saa onnistuakaan. Eli omaa potentiaaliaan ei saa elää täysiksi, mutta lusmuilukin on kielletty. Siinä välissä pitäisi jotenkin nuokkua.
– Meidän pitäisi tietoisesti alkaa rakentaa sellaista ympäristöä, missä ihmiset voivat kokeilla voimavarojaan. Avun pyytämisen pitäisi olla sallittua, eikä koko ajan tarvitsisi olla niin helvetin vahva. Ihmisen perustarve on kuulua ryhmään, joka hyväksyy hänet.
Lahdelta on kysytty usein, onko masennus sisun puutetta. Hänestä asian voin nähdä juuri toisinpäin. Masennus voi seurata armottomasta sisukkuudesta ja halusta tehdä asioita, vähän liikaa. Kova puurtaminen saa ylittämään itsensä ja sen, mitä kestää.
– Lopulta kroppa ilmoittaa, että en minä jaksa tällaista meininkiä enää. Ihminen arvioi oman jaksamisensa rajat usein väärin.
Ja taas Lahti pääsee toiseen lempiaiheeseensa vertauskuvan kautta.
– Ei ultrajuoksussakaan ylämäkiä välttämättä juosta, ne kävellään. Eikä 2400 kilometrin matkaa voi painaa tukka putkella. Pitää miettiä ennen muuta sitä, mikä mahdollistaa koko pitkällä tähtäimen suorituksen toteutumisen.
SISU NOT SILENCE -kampanjan idea on juuri tällainen. Voimia ja rohkeutta pitäisi käyttää sellaisen yhteiskunnan luomiseen, jossa on nollatoleranssi väkivaltaa ja kaikenlaista vähättelyä kohtaan.
– Ja päätavoite on luoda maailma, jossa oman tarinan kertomiseen vaikkapa masennuksesta ei tarvittaisi niin paljon sisua. Nyt minunkin on helppo puhua, mutta aina ei ollut näin, vaan avautuminen oli raskasta.
Suomessa on itsemurhia, masennusta, rakkauden puutetta ja alkoholismia niin paljon, ettei niiltä voi Lahden mukaan ummistaa silmiä.
Hänen ihanneyhteiskunnassaan ei tarvita naamioita, eikä julkisuuskuvan väsyttävää kontrollointia maskin takaa. Ihmiset kantavat toisiaan. Siihen hän uskoo syvästi, ja hän uskoo myös Esa Saarisen esittämään periaatteeseen elämässä: ”Tunne todellisia tunteita, ajattele todellisia ajatuksia.”
– Kaunis lause ja kuulostaa helpolta, mutta minusta tämä on elämän vaikeimpia juttuja. Tulla ihmisten eteen sillä, mitä sinulla sattuu kullakin päivänä olemaan.
