Härkää sarvista

Tämä on ensimmäinen uudelle verkkolehden alustalle julkaistava numeromme, jota olemme työstäneet koko kevään yhteistyössä Sininen Härkä digimarkkinointitoimiston kanssa. Otimme siis härkää sarvista ja uskalsimme ajatella tulokulman toimintaamme uusiksi. Uudet sivumme avautuvat nyt verkkolehti edellä. Sivumme ovat ensisijaisesti verkkolehden sivut, joilta löytyy omasta osiostaan päihdekasvatustyön info ja mahdollisuus toivoa kouluvierailua kätevästi valmiilla lomakkeella. Tarkemmin kenttätyön tunnelmia […]
Miten nuoret voivat?

Kuluneen vuoden ajan julkinen keskustelu on ollut täynnä huolta nuorten jaksamisesta, mielenterveydestä ja rikollisuudesta sekä huutavasta resurssipulasta. Onko huoli perusteltua? Miten nuoria voitaisiin auttaa? Kysyimme asiaa neljältä asiantuntijalta.
Katukaupan vaarat – ”Julkisesti asiasta ei ehkä kovin paljon puhuta”

Katukaupassa liikkuu jatkuvasti pillereitä, joiden sisällöstä ei voida olla varmoja. Pahimmassa tapauksessa lääkeväärennökset, epäpuhtaat aineet ja muuntohuumeet aiheuttavat useita kuolemantapauksia. Näin epäillään käyneen myös tänä keväänä.
Kannabiksen käytön haittojen vähentäminen lähtee niiden tunnistamisesta

Kannabiksen kokeilu ja käyttö ovat lisääntyneet viimeisten vuosikymmenten kuluessa. Arvioidaan, että 2000-luvulla syntyneistä lähes puolet tulee kokeilemaan kannabista elämänsä aikana. Myös suhtautuminen kannabiksen käytön riskeihin on muuttunut. Yhä useampi arvioi käytön riskit vähäisiksi. Lisääntynyt käyttö tarkoittaa, että yhä useammalle tulee kannabiksen käytöstä myös haittoja. Osa jatkaa kokeiluista pidemmälle, pieni osa aina addiktioon asti. Suurimmalla osalla […]
Jalat kantaa – Räppäri Joacim voitti syövän ja toteuttaa nyt unelmiaan

Nuoresta iästään huolimatta Joacim Viljamaa, 18, on ehtinyt tehdä musiikkia jo useamman vuoden ajan. Siinä ajassa hän on julkaissut useita kappaleita ja musiikkivideoita, kasvanut nuoreksi aikuiseksi ja sairastanut harvinaisen syövän.
SUMMANEN: Kuka etujasi ajaa

Kansalaiset! Olkaahan valppaina! Poliittinen päätöksenteko on monimutkaista. Kansalaiset toteuttavat demokratiaa valitsemalla edustajansa päättämään asioistaan eduskuntaan. Eduskuntaan voittavana puolueena äänestetty pääsee muodostamaan hallitusta, jonka kautta pannaan muun muassa liikkeelle lakimuutoksia. Kansalaisten ääni kuuluu parhaimmillaan parlamentaarilsilla päätöksillä, joilla parannetaan lakeja ja käytetään viisaasti kansalaisilta kerättyjä verorahoja. Aiemmin maassamme vaikutti karkeasti kolme poliittista tahoa tai ryhmittymää, jolla oli […]
Osta teinille kukka

Tänään olen kuullut kolmen nuoren itsemurhasta. Yksi niistä oli tapahtunut kotikaupunkini Sastamalan Kaalisaaressa, jossa minäkin aikoinani kipuilin murrosiän tuskaa. Tämä kolahti kovaa. Olen itkenyt koko aurinkoisen lauantain myös kahta muuta epäreilua kuolemaa. Toinen lapsensa menettänyt äiti sanoi, että hän haluaa tehdä tämän tragedian näkyväksi, ettei hänen lapsensa kuolema olisi turha. Annetaan merkitys näille kohtuuttomille kuolemille […]
Onnistu tai opi

Ihminen on siitä hassu, että se hyvin harvoin osaa arvostaa hyvin olevia asioita ennen kuin ne on menetetty. Kun arki rullaa omalla painollaan, asioista tulee monesti itsestäänselvyyksiä. Oli sitten kyse taloudellisesta tilanteesta, terveydestä tai vaikkapa onnellisesta parisuhteesta. Itsestäänselvyyden myötä ihminen lakkaa tekemästä töitä asioiden eteen ja olettaa, että myötätuuli jatkuu auringonlaskuun saakka, kunnes ei enää […]
Nuorisotyö tuo toivoa pimeyteen

Jalkautuva nuorisotyö tarjoaa matalan kynnyksen apua ja arkisia kohtaamisia, jotka ovat osalle nuorista elintärkeitä. Korona-aikana työn tarve on alkanut korostua kriittisellä tavalla.
Tupakaton nuuska on uusi tapa myydä nikotiinia

Tupakkansa tumpanneet nuoret ovat siirtyneet käyttämään siististi pusseihin pakattua nuuskaa. Uusimpia tupakkateollisuuden keksintöjä ovat nikotiininuuskat, jotka sisältävät usein huomattavasti enemmän nikotiinia kuin tupakkanuuskat. Makuja on lukemattomia erilaisia ja esikuvia riittää poptähdistä urheilusankareihin. Mitä ilmiöstä pitäisi ajatella?
Sankaritarina

”There goes my hero, watch him as he goes. There goes my hero, he’s ordinary.” Noin laulaa Dave Grohl Foo Fightersin kappaleella My Hero. Tarinan mukaan Grohlilla, joka itse on miljoonien ja taas miljoonien ihailema, ei ole koskaan ollut rock-roolimallia, jota hän olisi ihaillut tai katsonut ylöspäin. Sen sijaan hän ihailee tavan ihmisiä, jotka selviävät […]
Kuplivaa

Petteri Summasen mielestä viestintälaitteisiin tulisi asentaa alkolukko. Sillä internet ei unohda.
”Voitko auttaa?” – Päihdetyö meni Tor-verkkoon käyttäjien perässä

Pimeässä verkossa tehtävä päihdetyö auttaa myös sellaisia käyttäjiä, joita ei muuten tavoittaisi kukaan. Parissa vuodessa Tor-verkosta on tullut monelle eri toimijalle tärkeä toimintakanava.
ISMO LEIKOLA – Sopivasti erilainen koomikko

Stand up -koomikko Ismo Leikola lensi kesällä Los Angelesista Suomeen koronaa karkuun. Tällä hetkellä hän keikkailee Suomessa ja viimeistelee ensi vuonna ilmestyvää kirjaansa. Leikola kertoo, miten hänestä oikein tuli koomikko ja maailman hauskin mies, joka tunnistetaan ympäri Yhdysvaltoja.
Arvovalintoja huumekaupoilla ja päihdetyötä pimeässä verkossa

Tämä vuoden viimeisin verkkolehtemme sisältää useita puhuttelevia artikkeleita, joista nostan tähän esittelyyn kolme.
Vähemmän kontrollia, enemmän luottamusta

Monilla klinikoilla korvaushoitoa on pyritty kehittämään viime vuosina vapaampaan ja luottamuksellisempaan suuntaan. Joissain kunnissa ongelmakäyttäjät joutuvat kuitenkin yhä taistelemaan oikeudestaan hoitoon.
Savossa syntynyt Minna Ahmonsaari: ”Mun identiteetti on musta”

Tyttö sinä olet vahva -blogin kirjoittaja Minna Ahmonsaari, 38, on pitkän linjan kampaamoyrittäjä, entinen kilpaurheilija, personal trainer ja sairaanhoitaja-diakonissa.
Artisti ja aktivisti Linda-Maria Roine: ”Romanien syrjintä on salonkikelpoista rasismia”

2010-luvun alku, Itä-Helsinki. Linda-Maria Roine seisoo räntäsateessa Tallinnanaukiolla ja toivoo, että hänellä olisi megafoni. Hän haluaisi huutaa ja herättää ostoskasseineen vaeltavat ihmiset. Roine haluaisi avata heidän silmänsä sille rinnakkaistodellisuudelle, joka on suoraan heidän edessään: huumekauppa, riippuvuudet ja köyhyys. Tyttöjen huono asema, väkivalta ja ahdinko. Yleinen pahoinvointi, jossa aukiolla aamusta iltaan seisoskelevat ihmiset elävät päivästä toiseen. […]
Repivä ja rakentava viha

Ehkä tärkein ahaa-elämys kohdallani oli, kun tajusin, ettei maailma ole minulle mitään velkaa.
Luyeye Konssi – kovalla työllä sometähdestä koko kansan Joutsenmieheksi

Seksikäs-Suklaa eli Luyeye Konssi nimesi Farmi-ohjelmassa Suomen kansalliskalaksi joutsenen. Syntyi legenda nimeltään Joutsenmies.