MARKO JANTUNEN: KAUKALOSTA KATKAISUUN

  ”Ratkaiseva hetki elämässäni oli se, kun ensimmäisen kerran maistoin alkoholia. Se tunne, se nousuhumala… Se pieni, muutaman tunnin positiivinen fiilis, joka tuli siitä nousuhumalasta. Siihen tunteeseen jäin koukkuun. Nousin ensimmäisen kerran luistimille kolmevuotiaana ja olin saanut dopamiinisyöksyjä koko silloisen elämäni ajan urheilemisesta, mutta tuota alkoholin tuottamaa tunnetta jahtasin päihteiden kanssa läpi elämäni. Tuota tunnetta […]

Yksinäisyys, ihmisen kovin kohtalo



Tunnustan, että pelkään kuolemassa vain kahta asiaa. En niinkään kuolemaa itsessään, vaan sitä, että kuolemani olisi kivuliasta kitumista kaukana ihmisarvoisesta elämästä ja sitä, että joutuisin kuolemaan yksin eikä lähelläni olisi tuttuja kasvoja.

Festarikesän uusin kuumis on ANTTI KETONEN

Festarikesään valmistautuva ANTTI KETONEN on tyylitietoinen tunteiden tulkki Tämän haastattelun hetkellä Antti Ketosella on tuoreeltaan takana ensimmäinen keikka uuden albumin tiimoilta. Levyn kansikuvaukset olleet edellisenä päivänä ja laulaja kuulostaa rennolta ja hyväntuuliselta. Ja miksipä näin ei olisi. Ketosen elokuussa 2017 julkaistu debyyttisingle Olisitpa sylissäni on virallisesti vuoden 2018 soitetuin radiokappale: se on soinut 40 asemalla […]

Laulaminen on palvelustehtävä

Jyväskylästä kotoisin oleva Ilta Elina Fuchs on suomalais-saksalainen laulaja-lauluntekijä, joka tuli alun perin tunnetuksi oltuaan vierailevana solistina Cheekin ”Sillat”-kappaleella vuonna 2015.

PASTORIN SANA: Matka vai päämäärä?

  Unelmien tavoitteleminen on ihmiselle se juttu. Juttu, joka pitää liikkeessä ja saa nousemaan aamuisin ahertamaan päivän askareissa. Unelma on substantiivi, johon liittyy paljon merkityksiä, jotka avautuvat jokaiselle eri tavalla. Yhden unelma on saada nimensä lehtien palstoille, nousta koko kansan tuntemaksi tähdeksi, kun taas toisen unelma olisi saada viettää edes yksi päivä terveenä tai saada […]

Arttu Lindeman 2.0



Haastattelun päätteeksi jään miettimään, mitä kaikkea Arttu Lindeman vielä saavuttaakaan. Ollakseen vasta reilu parikymppinen sälli, Lindeman on saavuttanut elämässään enemmän kuin monet tulevat koskaan saavuttamaan. Menestys ja maallinen mammona ovat kuitenkin vaatineet uhrauksia, mutta samalla ne ovat toimineet sykäyksenä elämänmuutokselle. Haastattelun aikana edessäni istuu Arttu Lindeman 2.0.

Voi sanoa, että Lindeman, 22-vuotias miehenalku, oli Suomen ensimmäisiä […]

Peloton Pete Parkkonen

Pete Parkkonen singahti kaiken kansan tietoisuuteen vuonna 2008 Idols-laulukilpailun kautta. Pörröpäinen, Pihtiputaalta kotoisin oleva nuori mies on kymmenen vuotta myöhemmin yksi kotimaisen musiikkiskenen suosituimpia artisteja. Vuosikymmenen aikana hän on tahkonnut lukuisia hittejä ja esiintynyt niin pienillä klubeilla kuin jättimäisissä halleissa. Tapaan Peten levy-yhtiön neuvotteluhuoneessa. Edessäni puhuu rauhallinen ja tasapainoisen oloinen mies, joka katsoo kuljettua matkaa […]

Minun tarinani: Jani Kesseli – korvaushoitoa ja kuntosalia

Jani Kesselillä on takana yhdeksän vuotta koukussa morfiiniin ja viisi vuotta koukussa heroiiniin ja fentanyyliin. Siinä ohessa koukussa amfetamiiniin ja ekstaasiin ja psykedeeleihin, eli LSD:hen. Hän käy salilla kuntouttamassa itseään kolmesta viiteen kertaa viikossa – ja tsempaamassa muita. Läpi salin raikuvasta ”Jaksaa jaksaa”-kannustushuudosta tietää, että Jani on tullut treenaamaan.  Olen Jani Kesseli, 25-vuotias elämänkoululainen. Asun tällä […]

Mikko Harju: ”Kun missio on selkeä, niin elämä antaa”

  Life coach -musiikin hurmuri Mikko Harju rentoutuu avannossa ja aloittaa päivänsä hyppimällä minitrampalla. Timanttisen tammikuun jälkeen kevät menee studiolla ja haaveissa siintävät areenakeikat. Mikko Harju astelee haastatteluun lippis päässä kitara kaulallaan. Hän on Warner Musicin tiloissa kuin kotonaan johdattaessaan meidät bäkkäriksi nimettyyn yläkerran oleskelutilaan. Koko hänen olemuksensa huokuu ensimmäisen omakustenne-biisinsä sanomaa, Mä olen tässä, […]

MONEN ROOLIN JA KUUDEN EMMAN PYHIMYS ei suunnittele sapattivuotta

Musiikin ja bisneksen taitava Pyhimys vastustaa kaikenlaista puhdasoppisuutta ja hyve-elitismiä. ”Selkääntaputtelijoiden porukoihin en ole koskaan sopeutunut.” Elämä on nyt melkoista haipakkaa eilen kuusi Emmaa voittaneelle Mikko Kuoppalalle, 37, joka tunnetaan paremmin nimellä Pyhimys. Alkuvuodesta 2018 ilmestynyt Tapa poika -albumi nousi nopeasti listoille. Ennen levyn ilmestymistä julkaistut sinkut Kynnet, kynnet ja Jättiläinen soivat edelleen hyvin. Laajemman huomion […]

PASTORIN SANA: Tilaisuus tekee varkaan?



  Sanotaan, että valta korruptoi ja ehdoton valta korruptoi ehdottomasti. Tästä olemme saaneet esimerkkejä pitkin kuluvaa vuotta, kun vallan vahtikoira on paljastanut sikariportaan väärinkäytöksiä. Silti on ihmeteltävä sosiaalisessa mediassa vellonutta keskustelua: tuleeko kaikki tämä teille yllätyksenä?

 Monet ammattipoliitikoista ovat lähteneet mukaan peliin kirkasotsaisina nuorina unelmanaan muuttaa maailmaa, tehdä ympäröivästä yhteiskunnasta parempi paikka elää. Heillä on […]

Benjamin: Artistina saan olla rehellinen

  Benjamin Peltonen väsyi somen pakkopositiivisuuteen, poisti kaikki kuvansa ja valitsi kanavan, jonka takana pystyy seisomaan – naarmuillakin. Benjamin Peltonen, 21, saapuu tapaamiseen hengästyneenä pahoitellen vuolaasti pientä myöhästymistään. Hän kertoo olleensa etsimässä ensimmäiselle omalle autolleen, mustalle Land Roverille parkkilupalappua. Bemmi ei voisi vaikuttaa olevan enemmän kotonaan napatessaan limsan kylmäkaapista ja heittäytyessään rennosti sohvalle. Hän ei […]

Tubestara Mike Bäck videonviestinnän aallonharjalla

  Mike ”Miklu” Bäck, haluaa tubettaa stadionin kunhan konsepti löytyy ja koristelee joulukuusen, jos joku kuvaa. ”Minkä ikäinen Bruno on?”, kysyy 9-vuotias tyttäreni, jonka olen ottanut mukaan haastatteluun tapaamaan idoliaan. Mietin kuka hemmetti on Bruno, ja miksi tyttäreni tuntuu olevan tehnyt minua paremman taustatyön. Hän ja Tube-tähti Mike Bäck, 19, käyvät ohitseni sujuvaa keskustelua, jota […]

PASTORIN SANA: Kun ihminen nukkuu

  ”Kun ihminen nukkuu, sille ei tapahdu mitään. Mutta kun se ei nuku, se voi saada vaikka kalan.” Näin totesi aikoinaan mäkihyppääjä Matti Nykänen, joka nykyään hyppysaavutuksiaan paremmin tunnetaan elämän jalokiviä tiputtelevana ajattelijana kuin mäkikotkana.
 Alkuun kyseinen one lineri saattaa kuulostaa siltä, että ”mitähän se Nykänen on taas vetänyt, kun tuollaista soopaa suoltaa”, mutta kun […]

Teräväkielinen TUOMAS ENBUSKE – 40 vuotta haahuilua, vastoinkäymisiä ja voittoja

Enbuske pitää amerikkalaisesta tyylistä tehdä journalismia. Rohkeassa ja avoimessa linjassa auttaa poikkeuksellisen hyvä stressinsietokyky ja sääntöjä kunnioittava spontaanius. Tuomas Enbuske on tunnetuimpia, ellei jopa tunnetuin, hahmo suomalaisessa mediamaisemassa. Parikymppisenä aamuradioon liki kylmiltään heitetystä oululaisesta pojasta on vuosien saatossa kasvanut yksi median arvostetuimmista persoonista, jonka tekemisiä ja tekemättä jättämisiä seurataan herkeämättä sosiaalisessa mediassa. Enbuske ei pelkää […]

Lukas Leon – nuori leijona

  Jare Henrik Tiihonen eli Cheek on vuosikausia dominoinut kotimaista räppiskeneä. Muut ovat tehneet, mitä ovat voineet, kun taas Cheek mitä halunnut. Mutta kaikella on aikansa – niin myös suosikkiräppärin uralla. Vaikka Cheek olisi voinut jatkaa uraansa vielä useita vuosia, miehen kehittelemä kolmiosainen saaga vaatii päätöksen. Ja tässä kohtaa päätös oli konkreettinen syrjään vetäytyminen, eläköityminen […]

PETTERI SUMMANEN: Laskeutumisen vaikeudesta

Eri ammattiryhmillä on erityispiirteensä. Elantonsa voi saada harjoittaen perinteistä fyysistä rutiinityötä, teoreettista istumatyötä, johtamista, hoivaa ja kaikkia näitä erilaisin työajoin. Valmistuin vuonna 1994 näyttelijäksi tietäen, että tähän ammattiin liitetään monia aiheellisiakin yleiskäsityksiä. Teattereihin kiinnitetyillä näyttelijöillä on pitkään ollut kaksiosainen työaika. Aamupäivällä harjoitellaan neljä tuntia. Välillä hoidetaan vapaa-ajan velvoitteita elämäntilanteen vaatimalla tavalla. Illaksi palataan teatterille joko […]

Petra Gargano: Kehäkarismaa, kestävää treeniä ja kookosvettä

Petra Gargano nousi takavuosien Tiktak-bändinsä kanssa Suomipop-festivaaleilla lavalle kovammassa kunnossa mitä koskaan. Treenitoppia ja thaishortseja muistuttava keikkatyyli kuvastivat asennetta, jolla olisi voinut ajatella hänen astelevan lavan sijasta kehään. TEKSTI JA KUVAT: MIRKKA TORIKKA Kestävä keikkakunto oli tavoite, johon Petra pääsi määrätietoisella, mutta maltillisella treenillä. Hän kertoo, ettei ole joutunut luopumaan jätskeistä, eikä kuljeta reajuustoja keikkabussissa. […]

Lauri Salovaara: Päätös tekee miljonäärin

Lauri Salovaara on intohimoinen toisinajattelija ja tuore miljonääri, koska päätti haluta sellaiseksi 500 päivää sitten. Tämä erilainen evankelista saarnaa armollisesti klassisen kristityn synneistä – maallisesta mammonasta ja taloudellisesta menestyksestä. Seuraavaksi hän haluaa kääntää kuoleman elämää inspiroivaksi voimaksi. Salovaara on tabuja tuunaava tirehtööri, joka tarjoilee sirkushuveja ja sparrausta kansalle. On selvää, ettei kyse ole ensisijaisesti rahasta, vaan […]